Useimmissa tapauksissa hirvi ei osaa väistää autoa, koska se ei näe sitä.

Hirvi on evoluutionsa aikana sopeutunut havainnoimaan liikettä, joka vastaa sen omien lajitovereiden maksiminopeutta: nykytiedon mukaan noin 47 kilometriä tunnissa. Hirvi ei kykene havaitsemaan kappaleita, jotka lähestyvät huomattavasti tätä nopeammin.

Jos joudut hirven kanssa autotiellä naamatusten, kannattaa muistaa, että hirvet ovat ”oikeakätisiä”. Tämä tarkoittaa, että ne kulkevat useimmiten tien oikeata laitaa, purevat enemmän leuan oikealla puolella ja väistävät autoa esteen ohi oikealta puolelta – autoilijasta katsoen siis vasemmalta.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2007

Vastaaja:


Kaarlo Nygrèn


tutkija


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005

Miksei hirvi osaa väistää autoa?

Oon ainakin 50 hirvieläintä läheltä ajanut ja kyllä ne väistääkin - 20 m tässä tapauksessa rajana. Suurin ongelma oli kerran Forssa-Eura välillä kun peura hyppäs eteen. Auto pysähty muutaman metrin päähän ja peura loikki takaisin. Sitte takana oleva linja-auto vilkutteli valoja ja savu nous renkaista. Onneksi oli auto vähän viritetty - semmonen 150 hv vaan enemmän - ja uudet renkaat. Jännä paikka oli, ku vastaantulijoitakin ni oishan siinä ollu isommanki onnettomuuden ainekset.
Lue kommentti

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017