Unilamaa edeltää siirtymä. Kuva: Shutterstock
Unilamaa edeltää siirtymä. Kuva: Shutterstock

Lihakset eivät vielä ole täysin rentoutuneet.

Moni on herännyt säpsähtäen tai nytkähtäen juuri kun on saamassa unen päästä kiinni. Joskus kokemukseen yhdistyy ikävä putoamisen tunne.

Ilmiö on ihmiselle normaali, mutta sen syytä ei oikein tunneta. Erään teorian mukaan kyseessä on elimistön rentoutumiseen liittyvä reaktio. Aivot ovat jo vaihtaneet tajunnan tilaa, mutta lihakset käyvät yhä kierroksilla. Ne eivät ole vielä unilamassa.

Nytkähdykset ja säpsähdykset ovat ilmeisesti osa hermoston siirtymävaihetta, sillä niitä ei esiinny valveessa eikä varsinaisessa unessa.

Vaikka nytkähteleminen on täysin luonnollista, se voi usein toistuessaan kieliä unen puutteesta tai epäsäännöllisestä unirytmistä. Jos olo tuntuu levänneeltä, säpsähdyksistä ei kannata huolestua.

Vastaajana Tarja Stenberg,

fysiologian dosentti, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä3545
Liittynyt21.7.2017

Miksi nukahtaessa säpsähtää?

QS kirjoitti: Oon jostain lukenut, että hikka olisi nisäkkäiden vastasyntyneiden joku ihme keino poistaa ilmaa vatsasta, että maitoa saisi impattua suuremman määrän tilalle. Tommosenkin selityksen on joku keksinyt. Ai niin, sellainenkin selitys tosiaan on. Mutta vauva ei saa hikkaa ruokaillessaan. Hikka tulee yleensä silloin, kun molemmat rinnat on tyhjennetty (tai tuttipullo), ja vauvan asentoa vaihdetaan nostamalla kainaloista. Ilma poistuu taputtamalla vauvaa kevyesti lapaluiden välistä, kun...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018