Ehdolla ovat melu, pelko ja uupumus. Kuva: Shutterstock
Ehdolla ovat melu, pelko ja uupumus. Kuva: Shutterstock

Ilmiöön ei löytynyt yksiselitteistä syytä.

Vaikka valaat ovat sopeutuneet täydellisesti elämään vedessä, niiden on ilmaa hengittävinä nisäkkäinä päästävä pintaan, muuten ne hukkuvat. Sairaiden ja heikkojen yksilöiden arvellaan hakeutuvan mataliin vesiin tästä syystä. Ehkä ne joskus hämmennyksissään ja uupuneina uivat väärään suuntaan ja rantautuvat.

Joillekin lajeille matala vesi on turva pedoilta. Kun sarvivalaat ja maitovalaat kuulevat miekkavalaiden ääniä, ne pakenevat heti matalaan veteen, minne miekkavalaat eivät mielellään ui. Tämä luonnollinen pakoreaktio voi olla syynä myös muiden lajien rantautumiseen.

Valaiden massarantautumisiin on usein liitetty jokin ihmisen aiheuttama häiriötekijä, kuten vedenalainen räjähdys tai muu voimakas ääni. Ehkä jokin uusi ja odottamaton tapahtuma saa valaat paniikin valtaan ja ajaa ne rannalle.

Myös taustamelu voi johtaa rantautumiseen. Kaikki valaslajit kuuntelevat tuottamiensa äänien kaikuja ja saavat näin tietoa vedenalaisesta ympäristöstään. Jos melu peittää nämä äänet, valaiden on vaikea suunnistaa esteiden ympäri. Ne eksyvät ja voivat päätyä liian matalaan veteen.

Vastaajana Outi Tervo,

tutkija, Grönlannin luonnonvarainstituutti.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2017

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018