Aasia on käytetty työjuhtana ja ratsuna Välimeren alueella tuhansia vuosia, ja se on usein mainittu eläin myös maailman laajimmalle levinneessä käännösteoksessa Raamatussa.

Tätä kautta aasista ja siihen liitetyistä ominaisuuksista on tullut yleismaailmallista kulttuuriperintöä. Aasi on antiikin ajoista lähtien tunnettu sekä nöyryyden että toisaalta myös itsepäisyyden ja tyhmyyden symbolina. Tällaiset käsitykset aasin ominaisuuksista perustunevat osittain siihen, että aasia on käytetty pitkälti samalla tavoin kuin hevosta, mutta se ei reagoi käskyihin samalla tavoin eikä ole yhtä nopealiikkeinen kuin hevonen.

Raamatussa aasi esiintyy ensisijaisesti vaatimattomana hyötyeläimenä. Sen sijaan korskeita sotaratsuja ihailleet roomalaiset käyttivät aasia merkitsevää asinus-sanaa haukkumanimityksenä. Tämä negatiivinen merkitys tuli yleisesti tunnetuksi Euroopassa keskiajalla, kun latina oli koulujen opetuskieli ja tärkein oppiaine. Eläimeen viittaava aasi-sana on tullut suomen kieleen latinasta muinaisranskan ja ruotsin kautta ilmeisesti jo keskiajalla, sillä se esiintyy kirjakielessä täysin suomalaistuneena Agricolasta alkaen. 1600-luvulta on sanakirjatieto, jonka mukaan koulussa on tyhmän, latinaa osaamattoman oppilaan haukkumanimityksenä käytetty asinus-sanaa. Sen sijaan asultaan suomalaistuneen aasi-sanan käytöstä haukkumanimityksenä löytyy kirjallista todistusaineistoa vasta 1800-luvulta. Turun Wiikko-Sanomissa kerrottiin aasista vuonna 1820 seuraavaan tapaan: "Aasit owat laiskuutensa tähen tulleet niin kuuluisiksi, että kouluissa entiseen aikaan aasinkuwa ripustettiin seinälle." 

Vastaaja:


Kaisa Häkkinen


suomen kielen professori


Turun yliopisto