Yhdysvalloissa ja Britanniassa valkopartainen, punatakkinen ja tupsulakkinen Santa Claus ajaa jouluyönä kahdeksan poron vetämässä reellä ja jakaa savupiipun kautta lahjat sukkiin, jotka lapset ovat asettaneet takan reunalle.

Tarinan juuret ovat keskiajassa, jolloin uskottiin, että henget kulkevat nimenomaan piipun kautta. Salaperäisessä paikassa asustavaa joulupukkia pidetään myös yliluonnollisena olentona. Henkien tavoin pukki on näkymätön, mutta häneen voi vaikuttaa. Olemalla kiltti voi varmistaa sen, että saa lahjoja.

Korvatunturilla asustava Suomen pukki on poikkeus säännöstä. Hän on näkyvä hahmo, joka saapuu keskelle perhejuhlaa. Esimerkiksi Ruotsin Jultomte jättää lahjat ovelle.

Vastaaja:
Sirpa Karjalainen
kansatieteilijä
Kilpisjärvi

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2001

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Miksi Amerikan joulupukki tulee taloon savupiipun kautta?

Kai se sitten näin on, kuten artikkelissa sanottiin: Tarinan juuret ovat keskiajassa, jolloin uskottiin, että henget kulkevat nimenomaan piipun kautta. Salaperäisessä paikassa asustavaa joulupukkia pidetään myös yliluonnollisena olentona . Savupiippu edustaa siis ilmaelementtiä, kun ilma kulkee sen kautta, ja jos henget liikkuvat ilmassa, niin mitäpä muutakaan kautta ne tulisivat kuin talon "keuhkoputkea". Muutoin olisin mietiskellyt sitä että onkohan anglien pukeilla mitään tekoa pakanallisen...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018