Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Typessä on muutama etu tavalliseen paineilmaan verrattuna.

Teollisesti tuotettu typpi on kuivaa toisin kuin kompressorilla rengasliikkeessä tai huoltoasemalla tehty paineilma, jossa on hapen ja typen lisäksi aina hieman kosteutta. Renkaan lämmetessä kosteus tiivistyy renkaan sisäpintaan. Se aiheuttaa korroosiota teräs- ja alumiinivanteissa ja heikentää kumiainesta. Typpi on reaktiokyvytön eli inertti kaasu, joten se ei ilman tavoin reagoi vanteen tai renkaan kumin kanssa.

Renkaan lämpeneminen vaikuttaa myös rengaspaineeseen. Ajon lämmittämän renkaan paine on korkeampi kuin jäähtyneen. Ilman sisältämä kosteus lisää tätä painevaihtelua. Käyttämällä kuivaa typpeä lämpenemisen aikaansaama vaihtelu pienenee. Tätä ominaisuutta hyödynnetään muun muassa kilpa-autojen renkaissa, jotka täytetään lähes poikkeuksetta typellä. Kun rengaspaine pysyy ajon aikana mahdollisimman tasaisena, auton ajo-ominaisuudet eivät muutu niin paljon.

Rengas vuotaa aina hiukan. Eräiden lähteiden mukaan typpi vuotaisi renkaasta tavallista paineilmaa hitaammin. Hapesta poikkeavan molekyylirakenteen takia typpi läpäisee huonommin renkaan kumiainesta. Toisaalta ilmastakin on noin 78 prosenttia typpeä, joten saavutettava etu lienee suorassa suhteessa ilmassa olevan hapen osuuteen.

Oli rengas täytetty typellä tai paineilmalla, oleellisin asia niin turvallisuuden kuin polttoaineenkulutuksenkin kannalta on tarkistaa rengaspaineet säännöllisesti. Vajaapaineinen rengas lisää kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä ja heikentää auton ajo-ominaisuuksia merkittävästi. Oikea paine parantaa renkaan pitoa, jolloin auton hallittavuus paranee ja jarrutusmatka lyhenee.

Vastaajana Tero Kiviniemi
asiakaspäällikkö, VTT

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28278
Liittynyt16.3.2005

Miksi autonrenkaat täytetään yhä useammin typellä?

Käyttäjä4126 kirjoitti: "Typpi on reaktiokyvytön eli inertti kaasu" Jassoo. Mitenkähän ne typen oksidit (NOx) sitten oikein syntyvät? Tuossa verrataan muihin aineisiin. Jos auton renkaassa on olosuhteet, joissa typpi palaa, se on luultavasti kaikkein pienin murhe siinä konkurssissa. Mieleen tulee lähinnä salaman isku autoon. Kun kerran kaikki aineet koostuvat samoista sähkövarautuneista rakenneosista, jotka vuorovaikuttavat toistensa kanssa, kemiallisesti täysin reagoimatonta ainetta ei ole...
Lue kommentti
Keijona
Seuraa 
Viestejä8907
Liittynyt13.3.2015

Miksi autonrenkaat täytetään yhä useammin typellä?

Lainaus: Typpeä on ilmassa 78 % ja happea 21% ja 1 % muita jalokaasuja jäi kouluajoitta mieleen. On kiinnostanut hankkia tai lainata mittaria millä pystyisi mittaamaan ympäristön kaasujen määriä, mistähän ja millä hintaa? Talvivaarassa oli pakollista pitää mukana sellaista vempainta rintataskussa, minkä sanottiin piipailevan jos liikaa myrkkyjä ilmassa. Kalliin näkoisiä olivat, olis saanu unohtua taskuun.
Lue kommentti

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018