Mustuus johtuu tähtien puutteesta.

Niitä on niin harvassa, että näemme lähes kaikkialla pelkää tyhjyyttä. Oman Linnunratamme tähtitiheyttä on verrattu kirsikoihin Euroopan pääkaupungeissa. Yksi kirsikka Helsingissä, yksi Tallinnassa, yksi Tukholmassa... Kaikki muu on käytännössä tyhjää, vaikka jossain näkyykin tähtisumujen tai pölyn heikkoa hohtoa. Ja Linnunrata ja muut galaksit ovat kuitenkin tähtitiheimpiä alueita maailmankaikkeudessa. Galaksien välissä on valtavat alueet, joissa ei ole mitään.

Tilanne on toinen valoa pitemmillä aallonpituuksilla. Jos silmämme pystyisivät rekisteröimään lyhytaaltoista radiosäteilyä eli mikroaaltoja, näkisimme taivaan kaikkialla kirkkaana, koska silloin katseemme ulottuisi maailmankaikkeuden kuumaan alkuräjähdykseen asti. 

Vastaaja:


Heikki Oja


tähtitieteen dosentti


Helsingin yliopisto

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä9574
Liittynyt20.1.2013

Miksi avaruus on musta?

Yksinkertainen selitys olisi, että avaruus näyttää mustalta, koska me ihmiset aistimme/koemme sen sellaisena. Avaruudessa valonlähteet/tähdet ovat etäällä toisistansa, eikä niitten välissä ole juurikaan mitään valoa heijastavaa, joten siksikin niitten välit näyttävät meidän silmin mustilta. Ilmiö on helposti ja yksinkertaisesti toistettavissa esim valoa läpäisemättömässä kankaasta tehdyssä teltassa, joka sijaitsee hyvin valaistussa tilassa, jonka telttakankaaseen on tehty lukuisia pieniä reikiä...
Lue kommentti
Goswell
Seuraa 
Viestejä11002
Liittynyt8.3.2010

Miksi avaruus on musta?

Katos, minä en ole täällä ollutkaan, korjataampa tämä pikku virhe nyt saman tien. Siis hommahan menee oikeasti niin, että energiankierto kaikkeudessa nyt vain on sellainen kuin se on. Tapahtuma josta käytetään nimitystä alkuräjähdys tuottaa materiaa joka omaa kyvyn fuusioreaktioihin. Nuo fuusiot on se syy miksi täällä on nyt jotakin näkyvää valoa ja kovin energistä säteilyä muutenkin. Jokainen ymmärtää että rajallinen määrä fuusiokelpoista tavaraa riittää pyörittämään fuusioita vain rajallisen...
Lue kommentti

Minun mielestä noin.

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018