Ihmisen puhe koostuu kahdesta osasta: perusäänestä ja ns.

formanteista. Perusääni syntyy äänihuulten värähtelystä ja formantit muodostuvat kurkkutorven, suun ja nenäontelon resonansseista.

Keuhkoista virtaava ilma saa suun resonanssit soimaan. Suun muotoa vaihtelemalla syntyvät eri formantit ja niistä vokaalit sekä konsonantit. Varsinainen puhe sisältyy juuri formantteihin. Tietty vokaali tunnistetaan, kun formanttitaajuuksien suhteet ovat oikeat. Lisäksi tarvitaan perusääntä, jonka kanssa äänen voimakkuutta ja taajuutta voidaan säätää.

Kun suuhun joutuu heliumia – esimerkiksi heliumpallosta – suussa normaalisti oleva kaasu muuttuu. Samalla alkaa Aku Ankan puhe, sillä formanttien taajuus riippuu paitsi puheentuottoelinten mitoista myös kaasusta, jossa ääni etenee.

Äänen nopeus heliumissa on noin 965 m/s, kun se ilmassa on noin 340 m/s. Tämän takia formanttien taajuus muuttuu korkeammaksi. Esimerkiksi vokaalin a normaalit formanttitaajuudet 600, 1200, 2600 ja 3000 hertsiä ovat heliumissa 1700, 3400, 7400 ja 8500 hertsiä. Taajuuksien suhteet säilyvät kuitenkin samoina ja vokaali tunnistetaan oikeaksi.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 8/1997

Vastaaja:


Valtteri Hongisto


tutkija


Turun aluetyöterveyslaitos

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Miksi helium muuttaa puheen Aku Ankaksi?

Minkä takia puheääniaallot eivät madallu siirtyessään heliumista ilmaan matkalla kuuntelijan korviin? Säilyykö aaltojen taajuus aineesta toiseen siirryttäessä? Se heliumhan on vain puhujan suussa lähinnä. Voiko sillä olla merkitystä ilmiössä, kuinka nopeasti kaasu virtaa ulos keuhkoista, ja vaikuttaako tuohon virtausnopeuteen kaasun tiheys? Tai voiko kaasun tiheydellä muuten olla merkitystä tuossa alkuperäisessä ilmiössä?
Lue kommentti

くそっ!

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018