Perimmältään kyse on biologiasta. Laulun edellytykset syntyivät Afrikassa kauan ennen kuin nykyihminen kehittyi. Haukahdusten, murinan ja muun perusääntelyn rinnalla lienee alkanut esiintyä sanatonta laulua jo puolitoista miljoonaa vuotta sitten.

Ihmisen musikaalisuus pohjaa kahteen ydintekijään: geeneihin ja kuuloaistiin. Suomalainen tutkimus on paljastamassa, että tietyt samat geenit vahvistavat sekä ihmissuhteita että musikaalista lahjakkuutta. Tällainen kytkös on selitettävissä sillä, että evoluution mittaan parhaat laulajat ja tanssijat menestyivät parinvalintamarkkinoilla ja pääsivät levittämään musikaalisuuden ja yhteenkuuluvuuden geenejä.

Kuulojärjestelmämme taas nojaa harmoniaan. Kuulosolut ovat erikoistuneet tunnistamaan ääni-impulssien kaaoksesta vain ne impulssit, jotka suhteutuvat toisiinsa harmonisesti, kuten 1:2, 2:3 ja 3:4. Vain näistä suhteista syntyy mielikuvia soivista sävelistä, jotka tuottavat mielihyvää. Voimme arvailla, miten varhaiset ihmiset kokoontuivat hymisemään. Kun kieltä ei ollut, melodiat tarjosivat turvaa petojen pelossa, rauhoittivat lapset, innoittivat pyyntiretkille lähtijöitä ja lievittivät kuoleman aiheuttamaa ikävää.

Laulun kehkeytyminen nykyiselleen oli tietenkin pitkä prosessi, mutta ajattelemisen aihetta antaa muun muassa se, että kaikkialla maailmassa pieni lapsi nykyisinkin ilmaisee sisäisen ilonsa spontaanisti hyräilemällä. Suruaan hän ei laula. Vastaavasti aikuisten maailmassa laulu ja soitto ovat arvokkain kuviteltavissa oleva väline keskusteltaessa tuonpuoleisten voimien ja jumalten kanssa. Hyvin ovat syyt syvällä.

Vastaajana:
Timo Leisiö
etnomusikologian professori, emeritus
Tampereen yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2013