Ihminen voi olla myös päätä korkeampi. Kuva: Edouard Hue/Wikimedia Commons
Ihminen voi olla myös päätä korkeampi. Kuva: Edouard Hue/Wikimedia Commons

Adjektiivi pitkä juontuu kantauralista, ja se on ollut kielikunnassa tuhansia vuosia käytössä ihmisen koosta puhuttaessa.

Se on siis uralilaisten kielten ominaispiirre, ei pelkästään suomen erikoisuus.

Tässä kielikunnassa ei ihmisen mittaa ole arvioitu ensisijaisesti ajattelemalla häntä ihmiselle tyypillisessä pystyasennossa, niin kuin monissa muissa kielissä, vaan tietyn muotoisena oliona sinänsä, asennosta riippumatta. Ihmisellä on ikään kuin varsi, pitkä ihminen on varteva ja kasvaessaan ihminen varttuu. Maassa makaava ihminen on pitkällään.

Suomen kieli tarjoaa esimerkkejä myös siitä, että adjektiiveja korkea ja matala voidaan käyttää ihmisen koosta puhuttaessa, mutta ne ovat olennaisesti harvinaisempia kuin pitkä ja lyhyt vastaavissa merkityksissä.

Esimerkiksi vertailussa voidaan melko luontevasti sanoa, että joku on päätään korkeampi muita. Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä löytyy Eeron repliikki: "Tässä seison aseissa, vaikka vähän matalampi muita." 

Vastaaja: Kaisa Häkkinen,
suomen kielen professori, Turun yliopisto

MooM
Seuraa 
Viestejä6038
Liittynyt29.6.2012

Miksi ihminen on pitkä eikä korkea?

Chair 19.06.2014 klo 06:40 "Miksi ihminen on pitkä eikä korkea?" Olen kuullut myös selityksen, että adjektiivia "pitkä" ruvettiin käyttämään jo silloin, kun ihminen vielä kulki neljällä jalalla. Koska kahdelle jalalle nouseminen tapahtui hyvin hitaasti, ei adjektiivissa huomattu mitään outoa ennen kuin vasta vuonna 2012. Samaa olen ihmetellyt ja juttelin joskus brittien kanssa tästä. Heillä pienestä vauvasta, joka mitataankin pitkällään, tosiaan voi sanoa "long", mutta selkeästi jo kävelevästä...
Lue kommentti
Chair
Seuraa 
Viestejä2799
Liittynyt6.9.2005

Miksi ihminen on pitkä eikä korkea?

"Miksi ihminen on pitkä eikä korkea?" Olen kuullut myös selityksen, että adjektiivia "pitkä" ruvettiin käyttämään jo silloin, kun ihminen vielä kulki neljällä jalalla. Koska kahdelle jalalle nouseminen tapahtui hyvin hitaasti, ei adjektiivissa huomattu mitään outoa ennen kuin vasta vuonna 2012.
Lue kommentti

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018