Ehkä vahvoja ilmeitä kannatti naamioida. Kuva Shutterstock
Ehkä vahvoja ilmeitä kannatti naamioida. Kuva Shutterstock

Ei ole sosiaalisesti sopivaa olla suu auki.

Niin järkytyksessä kuin hämmästyksessä ihmisen suu aukeaa, joskin hieman eri kasvolihasten toiminnan seurauksena. Meitä kuitenkin koulitaan kontrolloimaan kasvonilmeitä. Suun seudun muutokset ovat helposti havaittavia, mutta käsi peittää ilmaisua tehokkaasti.

Varsinkin pelkoon mutta myös hämmästykseen saattaa kytkeytyä myös ääntelyä. Ehkäpä sitä on vaikea ehkäistä, ja sen vuoksi käsi viedään suun eteen. Lajinkehityksessä on voinut olla tärkeää olla päästämättä ääniä, jotta ei paljasta omaa tai laumansa olinpaikkaa viholliselle.

Pelko tai säikähdys on myös tunne, joka tarttuu eli leviää tehokkaasti. On voinut olla ja on ehkä edelleen tarkoituksenmukaista vaimentaa tähän liittyviä joukkoreaktioita.

Helppo esimerkki löytyy lastenkasvatuksesta. Lapsille on tärkeää hakea sosiaalisia vihjeitä ympäristöstä. Kun lapsi kaatuu, hän etsii ympäriltä viitetietoa siitä, oliko kaatuminen vaarallista vai ei. Vanhemmat pyrkivät usein peittämään oman säikähdyksensä joko ehkäisemällä tai naamioimalla reaktionsa, jotta lapsi ei saa tukea pelästymiselle. Näin lapsi oppii samalla tunnetason säätelyä.

Hämmästyksen peittämiselle ei löydy ihan yhtä ilmeisiä syitä. Yleisesti ottaen ainakin meillä Suomessa kuitenkin opetetaan, ettei ole sosiaalisesti sopivaa olla suu auki.

Vastaajana Veikko Surakka, vuorovaikutteisen teknologian professori, Tampereen yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2014

Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018