Etunimien antamista ovat niin meillä kuin muualla säädelleet muoti ja tavat.

Alkuaan lapselle annettiin yksi nimi suvun vanhempien jäsenten mukaan. Niinpä nimivalikoima pysyi vuosisadat suppeana ja siihen kuului lähes yksinomaan pyhimysnimiä ja raamatullisia nimiä.   

Kahden etunimen muoti levisi Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin 1600-luvulla ja Suomeen 1700-luvulla. Tapa rajoittui aluksi ylhäisön piiriin, mistä hyviä esimerkkejä ovat Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Adolf ja kuningatar Ulriika Eleonoora.

Uusi tyyli pysyi pitkään vain ylimmän yhteiskuntaluokan käytössä. 1700-luvun lopun Tanskasta tiedetään, että aateliston, papiston ja porvariston piirissä kaksinimisyys oli aivan yleistä, kun taas talonpoikaisväestöstä ainoastaan viidellä  prosentilla oli kaksi etunimeä. Samassa järjestyksessä kaksinimisyyteen siirryttiin Suomessakin.

Meillä tapa omaksuttiin ensin ruotsinkielisellä länsirannikolla, mistä se levisi hitaasti itään ja pohjoiseen. Esimerkiksi 1880-luvulla Uudenmaan naisista vain 10 prosenttia oli yksinimisiä, mutta Viipurin läänin naisista 70 prosenttia.
Ihmisten nimet ovat aina heijastaneet aate- ja kulttuurivirtauksia sekä arvostuksia ja ihanteita.

Suomeen 1800-luvulla saapuneet kansallisromanttiset aatteet ja vuosisadan lopun suomalaiskansalliset pyrkimykset ilmenivät myös uusina etuniminä. Suvun perinnenimiä voitiin käyttää toisena etunimenä, mutta ensimmäinen nimi valittiin ajan muodin ja vanhempien mieltymysten mukaan. Seuraavassa vaiheessa toinenkin etunimi poimittiin jatkuvasti monipuolistuvasta valikoimasta.

Useamman etunimen käyttö on tätä nykyä vakiintunut tapa. 2000-luvun alussa yhden etunimen sai lapsista vain pari prosenttia.


Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2007

Vastaaja:


Pirjo Mikkonen


tutkija


Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018