Sydän on eri kulttuureissa ollut ammoisista ajoista tavallisimpia vertauskuvia.

Esimerkiksi muinaiset egyptiläiset puhuivat sydämestä kaiken inhimillisen toiminnan alkuun panijana. Sydän sai kädet ja jalat liikkumaan, silmät näkemään ja korvat kuulemaan. Kipu ja ilo koettiin sydämessä, ja siellä sijaitsivat ihmisen järki, tunteet ja tahto. Muinaisissa intiaanikulttuureissa sydän oli elämän ja sielun asuinsija. Meille monet sydämeen liittyvät sanonnat ovat tulleet Raamatusta, jossa sana esiintyy yhteensä 527 kertaaa. Näistä perin harva puhuu sydämestä verenkierron keskuksena. Yleensä se liitetään tunteisiin tai omaantuntoon. Laajassa merkityksessä sydän kuvaa”sisäistä elämää”.

Eurooppalaisessa perinteessä tutuin sydämen symboli on herttakuvio. Nimitys hertta on lainattu sydäntä merkitsevästä ruotsin kielen sanasta hjärtä, jonka juuret puolestaan palautuvat kantagermaaniseen sanastoon. Suomessa hertta mainitaan ensi kerran vuonna 1786 Krisfrid Gananderin suomenkielen sanakirjassa.

Hertta-kuvio sydämen vertauskuvana on tullut käyttöön viimeistään toisen vuosituhannen alussa, jolloin sitä alettiin käyttää muun muassa lemmenrunoissa sydämen tunteita ilmaistaessa. Usein kuviossa yhdistyivät hertta ja liekit: rakkauden tuli roihuaa sydämessä. Kirkollisissa yhteyksissä liekehtivä sydän  yhdistettiin Pyhään Henkeen, joka polttaa poroksi maalliset halut ja mielen liikkeet. Katolisessa maailmassa sydän sijoitettiin myös Jeesuksen, Neitsyt Marian ja joidenkin muiden pyhimysten kuviin ilmaisemaan heidän joko ihmisiin tai Vapahtajaan kohdistuvaa rakkauttaan.

Varmasti ei tiedetä, miksi sydäntä alettiin kuvata juuri herttakuviolla. Todennäköisesti sen yläviiva on piirretty naisen rintojen muotoja mukaillen, eli lähtökohtana on ollut aistillinen, maallinen rakkaus, joka myöhemmin valjastettiin palvelemaan myös henkisen ja taivaallisen rakkauden kuvaamista. Samantapainen yhdistelmä löytyy kiinalaisista kirjoitusmerkeistä. Niissä ihmisen sisintä, tunteita ja moraalista ”sydäntä” ilmaisevat merkit ovat hyvin samankaltaisia kuin länsimainen hertta. Jotkin niistä muistuttavat naisen rintoja jopa enemmän kuin meidän herttamme.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2006

Vastaaja:


Pentti Lempiäinen


käytännöllisen teologian emeritusprofessori


Helsingin yliopisto

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Miksi ja milloin sydämen merkki liitettiin sydämeen?

Entä jos sydänkuvion muoto viittaa itse elimeen? Kuviossa on kaksi puolikaarta ja sydämessähän on kaksi kammiota. http://www.hevostietokeskus.fi/uploads/hevostietokeskus_sydan.jpg Jos tuosta kaavakuvasta ottaa ruskean alueen, eikö siitä silloin tule vähän sydänmäinen? (Kyseessä tosin hevosen sydän, mutta uskallan epäillä että ei se sen kummallisempi ole kuin ihmisenkään.) Sydämen liittäminen naiseen on toki ymmärrettävää psykologiselta puolelta katsottuna koska naisten täytyy sosiaalisissa...
Lue kommentti

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018