Pupu on alunperin lastenkielen sana.

Se tarkoittaa jänistä, jäniksenpoikaa tai kaniinia. Ensimmäinen kirjoitettu tieto pupusta on vuodelta 1787. Sana tunnetaan myös karjalan ja vepsän kielestä. Puputtaminen tarkoittaa puhua epäselvästi, syödä jäniksen tavoin, äännellä kuin jänis. Puputtamisella on erityisesti viitattu lasten kieleen, jolloin sillä tarkoitetaan jatkuvaa saman tavun toistelua. Puputti tarkoittaa jänistä.

Mistä pupu sitten on saanut tällaisen nimen onkin vaikeampi kysymys. Erään teorian mukaan suomalaiset olisivat luulleet helmipöllön soidinlaulua, pu-pu-pu-pu jäniksen ääntelyksi ja termi olisi peräisin tästä. Tämän puolesta puhuu se, että puputtamisella viitataan jäniksen ääntelyyn. Toinen vaihtoehto on, että puputtamisella on alunperin tarkoitettu mitä tahansa mekaanista ja toistuvaa asiaa, kuten lasten jokeltelua. Mikäpä olisi silloin parempi sana kuvaamaan porkkanaa syövän jäniksen moottoriturpaa kuin puputtaminen. Lopullinen vastaus taitaa jäädä arvoitukseksi.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2002

Vastaaja:


Satu Tanner


tutkija


Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Miksi jänistä kutsutaan pupuksi?

Onko jokaisen eläimen nimi välttämättä johdettava sen tavasta äännellä ? Miksei puputtaminen voisi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä että syö "puputtaen", siis nopeasti ja näykkien kuten jyrsijät? Eihän esim. lehmä huutele ympäriinsä että leh leh tai lehmä lehmä, tosin lastenkielinen "ammu" jo toki tuleekin lähemmäksi sen ääntelyä. Kissakin oudoksuttaa jos sen pitäisi tulla ääntelystä, mutta ehkäpä vihaisen kissan sähinä on alkuperänä, kissssssa. Egyptiläiset kaiketi kohtelivat kissojaan...
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017