Jokeen syntyy mutka, kun maaston epätasaisuus saa virran voimakkaimman kohdan eli vuolteen ajautumaan penkan suuntaan.

Pian penkka kuluu koveraksi.

Kun mutka on päässyt alulle se kaareutuu yhä lisää, sillä samalla kun ulkosyrjän nopea virtaus kuluttaa penkkaa, sisäreunaan hitaammassa virtauksessa maa-ainesta alkaa kertyä särkäksi. Varsinkin jokien alajuoksun loivissa rinteissä uoman sivuun kasautuu sedimenttisärkkiä, jotka mutkittavat virtausta.

Mutkia kuitenkin syntyy myös ilman virran kuljettamia sedimenttejä. Yksinkertaisena ilmiö näkyy esimerkiksi kaltevalla lasilla, jossa vesinoro alkaa kiemurtaa mm. painovoiman, kitkan ja hitauden eli inertian vaikutuksesta.

Joki mutkittelee eli meanderoi vain melko tasaisella maalla, missä virtaus on hidas ja alusta helposti kuluvaa. Jyrkissä rinteissä vesi juoksee nopeasti valiten suorimman reitin. Meandereita muodostuu esimerkiksi savi-, hiekka-, hieta- ja hiesumaassa sekä soiden turvealustalla. Kalkkikivi liukenee helposti hiilihappo- tai humushappopitoiseen veteen, joten siihen voi kulua mutkittelevia, syviä kanjoneita.

Veden virtaus pyrkii aina dynaamiseen tasapainoon. Tätä osoittaa esimerkiksi se, että virran leveyden meanderien aallonpituus (etäisyys ulkokaarteesta seuraavaan saman puolen ulkokaarteeseen) on aina tietyssä suhteessa virran leveyteen. Suhde näkyy niin auton tuulilasia valuvissa pienissä vesinoroissa kuin Golfvirrassa.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 5/1998

Vastaaja:


Pirjo Hellemaa


maantieteen assistentti


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla