Jäätyminen ja kuivuminen ovat neulasten soluille samankaltaisia uhkia: kummassakin solujen vesipitoisuus laskee. Kuusi kuitenkin sietää jäätymistä, koska solujen sisältö ei käytännössä jäädy koskaan.

Perustilassakin solun sisällön jäätymispiste on useita asteita nollan alapuolella. Lisäksi kun havunneulaset alkavat jäätyä, jääkiteet syntyvät solukalvon ulkopuolelle soluseinään ja muodostuessaan ”vetävät” vettä pois solusta. Vesipitoisuuden vähenemisen myötä jäätymispiste laskee. Samalla solu valmistaa pakkasnesteen kaltaisia yhdisteitä, jotka suojelevat sitä kuivumisen haitoilta.

Veden puute on isompi ongelma. Luonnossa kuusi ei pysty kasvamaan kuivilla paikoilla.

Joulukuusen ”jano” on kuitenkin hieman eri asia, sillä se johtuu vedenkuljetusjärjestelmän häiriintymisestä.
Kuusen rungossa pienet kapillaariset putkilot nostavat vettä juurista neulasiin. Nosto vaatii yhtenäisen vesipatsaan, mutta se voi katketa kuusta sahattaessa, jos vedenkuljetusjärjestelmään pääsee ilmaa. Tämän estämiseksi kuusi pitäisi kaataa pakkasella ja jalkaan laitettaessa tyvestä katkaista mielellään veden alla 5–10 sentin pala tuoreen imupinnan saamiseksi.

Myös jos vesi kuusenjalassa loppuu, putkiloihin pääsee ilmaa. Kastelu ei enää korjaa tilannetta, sillä ilmatulppa vähentää veden kuljetusta neulasiin. Koska neulasten ilmaraoista edelleen haihtuu vettä, kuusi kärsii ”janosta” ja alkaa suojautua varistamalla neulasiaan. Variseminen vähentää haihduttavaa pintaa ja pienentää vedenkulutusta.

Vastaaja:
Jaakko Kangasjärvi
kasvibiologian professori
Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2006

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018