Jäätyminen ja kuivuminen ovat neulasten soluille samankaltaisia uhkia: kummassakin solujen vesipitoisuus laskee. Kuusi kuitenkin sietää jäätymistä, koska solujen sisältö ei käytännössä jäädy koskaan.

Perustilassakin solun sisällön jäätymispiste on useita asteita nollan alapuolella. Lisäksi kun havunneulaset alkavat jäätyä, jääkiteet syntyvät solukalvon ulkopuolelle soluseinään ja muodostuessaan ”vetävät” vettä pois solusta. Vesipitoisuuden vähenemisen myötä jäätymispiste laskee. Samalla solu valmistaa pakkasnesteen kaltaisia yhdisteitä, jotka suojelevat sitä kuivumisen haitoilta.

Veden puute on isompi ongelma. Luonnossa kuusi ei pysty kasvamaan kuivilla paikoilla.

Joulukuusen ”jano” on kuitenkin hieman eri asia, sillä se johtuu vedenkuljetusjärjestelmän häiriintymisestä.
Kuusen rungossa pienet kapillaariset putkilot nostavat vettä juurista neulasiin. Nosto vaatii yhtenäisen vesipatsaan, mutta se voi katketa kuusta sahattaessa, jos vedenkuljetusjärjestelmään pääsee ilmaa. Tämän estämiseksi kuusi pitäisi kaataa pakkasella ja jalkaan laitettaessa tyvestä katkaista mielellään veden alla 5–10 sentin pala tuoreen imupinnan saamiseksi.

Myös jos vesi kuusenjalassa loppuu, putkiloihin pääsee ilmaa. Kastelu ei enää korjaa tilannetta, sillä ilmatulppa vähentää veden kuljetusta neulasiin. Koska neulasten ilmaraoista edelleen haihtuu vettä, kuusi kärsii ”janosta” ja alkaa suojautua varistamalla neulasiaan. Variseminen vähentää haihduttavaa pintaa ja pienentää vedenkulutusta.

Vastaaja:
Jaakko Kangasjärvi
kasvibiologian professori
Helsingin yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2006