Jos kyse on keskimääräisistä kansalaisista, useimmista juokseminen alkaa puolen tunnin kuluttua tuntua pahalta – sikäli kuin juoksu niin pitkään edes onnistuu.

Kysymyksessä tarkoitettaneen siis hyväkuntoisia juoksun harrastajia.

Eräs syy optimaalisen fiiliksen syntymiseen viipeellä on mekaanisfysiologinen. Vaatii aikansa, että kudokset lämpenevät, hikoilu alkaa toimia ja hengitys- ja verenkiertoelimistö mukautuvat lisääntyneeseen rasitukseen. Kun saavutetaan tasapaino, meno tuntuu sujuvan kuin itsestään, mikä jo sinänsä riittää synnyttämään positiivisen kokemuksen. Juoksijat myös tietävät intuitiivisesti, kuinka tärkeä osuus rytmillä on. Juoksija löytää optimaalisen rytmin nimenomaan silloin, kun elimistö kokonaisuudessaan on saavuttanut tasapainotilan. Juuri silloin syntyy tunne, että tätä voisi jatkaa loputtomiin. Tässä mielessä juoksu ja tanssi ovat samankaltaisia.

Fyysinen aktiivisuus kiihdyttää myös aivojen dopamiinijärjestelmää. Se puolestaan vaikuttaa suoraan mielihyväkeskuksen toimintaan ja lisää endorfiinin, elimistön oman morfiinin kaltaisen hormonin, erittymistä aivolisäkkeestä. Kun sen pitoisuus kasvaa, syntyy euforinen mielihyvän tunne.

On esitetty, että juoksijan tietoisuus, eli tunne siitä, mitä juuri nyt tapahtuu, on ehyimmillään fysiologisen tasapainon vallitessa. Parhaaltakin juoksijalta alkavat kuitenkin voimat ennen pitkää huveta ja huomio kiinnittyy myös negatiivisiin seikkoihin, kuten pohkeen aristamiseen tai kantapään hiertämiseen. Pian taivaallinen tunnetila häiriytyy tihenevästi ja mielihyvä hiipuu samassa suhteessa. Elimistön omat entsyymit hajottavat endorfiininkin nopeasti.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2007

Vastaaja:


Seppo Soinila


neurologian professori


Helsingin yliopistollinen keskussairaala