Vastapäivään kiertäminen on lähtöisin antiikin olympialaisista, kuten monet muutkin nykyurheiluun liittyvät säännöt ja käytännöt.

Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin edestakaisin stadionin mittaisella suoralla, joka oli yleensä 192 metriä. Suoran molempiin päihin lyötiin tolpat, jotka piti kiertää niin monta kertaa kuin juoksumatka edellytti.

Juoksijat saivat kiertää tolpan vasta- tai myötäpäivään. Jos juoksijoita oli paljon, molemminpuolisesta kiertämisestä syntyi yhteentörmäyksiä ja muuta hässäkkää. Siksi päätettiin, että tolppa on kierrettävä vastapäivään, jolloin vasen jalka jää sisemmäksi. Valinta johtui todennäköisesti siitä, että suurimmalla osalla juoksijoita – kuten ihmisillä yleensä – oikea puoli on vahvempi. Silloin on vaivattomampaa juosta vastapäivään.
Myös antiikin valjakkoajoissa rata kierrettiin vastapäivään. Syynä tähän lienee ollut se, että vahvin, kestävin ja nopein hevonen sijoitettiin valjakon oikeaan laitaan. Oikeakätisen ohjastajan oli näin helpompi hallita valjakkoa. Samalla saatiin se etu, että valjakko pystyi maksimaaliseen vauhtiin, koska ulkoreuna eli pisin matka tuli vahvimpien hevosten kontolle.

Edellä sanottu perustuu antiikin ja liikuntahistorian tutkijoiden päätelmiin, sillä vastapäiväisen kiertosuunnan valinnalle ei löydy perusteluksi mitään selvää historiallista dokumenttia. Elävän elämän käytäntö johti ratkaisuun. Sen sijaan siitä, että antiikin kilpailuissa juoksijat todella kiersivät tolpan vastapäivään, löytyy todisteita piirroksina.

Täysin aukottomasti ei vastapäivään kiertämisen sääntöä ole kuitenkaan noudatettu: helleenisen kulttuurin kehdossa Ateenassa syyllistyttiin poikkeamaan vuonna 1906. Silloin pidetyissä olympialaisten välikisoissa ainakin 800 metrin loppukilpailu juostiin todistettavasti myötäpäivään.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 6/2000

Vastaaja:


Kalervo Ilmanen


liikuntahistorian dosentti


Jyväskylän yliopisto

pulletti
Seuraa 
Viestejä6
Liittynyt25.6.2013

Miksi juoksurataa kierretään vastapäivään?

JPI 19.04.2014 klo 18:52 pulletti 19.04.2014 klo 17:59 Tänään juostaan Englannissa Kemptonin laukkaradalla jossa kierretään myötäpäivään (right handed). Jenkkisukuiset pärjää heikommin näin päin juostavissa lähdöissä. Lähde: www.flatstats.co.uk Right handed = anti clockwise kyllä viittaa luonnolliseen suuntaan eli vastapäivään, clockwise viittaa myötäpäivään kiertoon. En tiedä miksi käytännössä aina kierretään vastapäivään, mutta sen tiedän, että jos kierrettäisiin myötäpäivään, niin kysymys...
Lue kommentti

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017