Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Siihen on monta syytä.

Ensinnäkin kuplamuovi on pehmeää ja sileäpintaista ja sopeutuu nopeasti ihomme lämpötilaan. Tunnustelussa aktivoituvat ihon reseptorit, jotka aistivat muun muassa painetta, kitkaa, ihon venymistä ja lämpötilaa. Yhdessä nämä saavat aikaan kokemuksen materiaalista, joka on mukavan tuntuista.

Toiseksi kuplamuovin poksauttelu lienee useimmiten nopea tapahtuma, jossa sopeutumista ei ehdi tapahtua. Osa ihon aistimista on niin sanottuja nopeasti sopeutuvia mekanoreseptoreita. Kun sopeutuminen on tapahtunut, emme enää aisti vaikkapa pöydän pintaa. Tämän ominaisuuden ansiosta vaatteiden ei koeta ärsyttävän ihoa jatkuvasti.

Kolmanneksi puuhaan sisältyy jatkuva yllätysmomentti. Pallura poksahtanee joka kerta hieman eri tavalla ja eri voimaa käyttäen. Se on jännittävää ja hauskaa samalla tavoin kuin ilmapallojen pamauttelu vähän isommissa mitoissa.

Vastaajana Veikko Surakka, psykologian tohtori, vuorovaikutteisen teknologian professori, Tampereen yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2014

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä4017
Liittynyt21.7.2017

Miksi kuplamuovin poksauttelu tuntuu ihanalta?

Se on se orgastinen tunne, jonka naiset saavat esim. finniä puristaessaan. Kun he saavat jotain paineen kautta purkautumaan. Silmät kiiluen ja syljeneritys lisääntyneenä, myös kakun koristelu pursottamalla tuottaa samaa nautintoa. Kuplamuovin paukuttelijat ovat siis karkeasti ottaen neuroottisia, kiimaisia narttuja.
Lue kommentti

VVM = varhainen vuorovaikutusmalli

Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018