Kuu kiertää Maan hieman runsaassa 27 vuorokaudessa.

Koska se pyörähtää akselinsa ympäri samassa ajassa, se kääntää meille aina saman puolen itsestään. Paljon kuutansa suuremman planeetan läheisyys saa kaikki aurinkokunnan suuret kuut käyttäytymään samoin.

Maa muotoilee vetovoimallaan Kuun lievästi pitkulaiseksi siten, että ”venymä” eli pidempi akseli osoittaa Maata kohti. Kun Kuu pyörii akselinsa ympäri, sen oma kitka vastustaa jatkuvaa muodonmuutosta, jolloin pyörähdysaika tasoittuu samaksi kuin kiertoaika Maan ympäri.

Kuun oman huojunnan ja sen radan soikeuden takia näemme Kuusta ajoittain enemmän kuin puolet (59%). Kuu liikkuu sitä nopeammin, mitä lähempänä Maata se on, joten sen pyörähdys- ja ratanopeus eivät ole jatkuvasti yhtä suuret. 41% Kuusta on näkyvissä aina ja loput 18% silloin tällöin. Kun Kuulla menee lujaa, sen pyörähdysnopeus on ratanopeutta pienempi, jolloin Kuun oikeaa laitaa paljastuu enemmän, ja päinvastoin.

Kuun kiertäessä lenkkiään Maan ympäri Maa ennättää kulkea jonkin matkaa Auringon ympäri. Tästä syystä kahden täysikuun välinen aika – 29,5 vuorokautta – on pidempi kuin aika, jonka Kuulta kuluu Maan kiertämiseen.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1996

Vastaaja:


Leena Tähtinen


tähtitieteen dosentti


Turun yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla