Selitys piilee kasviryhmien erilaisissa kantamuodoissa ja syntyolosuhteissa.



Paljassiemenisten luokkaan kuuluva havupuiden lahko on kehityshistoriallisesti vanha ja erikoistunut ryhmä. Koppisiemeniset lehtipuut ovat puolestaan nuorempi, isompi ja epäyhtenäisempi kasviryhmä. Ensimmäiset koppisiemeniset kehittyivät oloissa, joissa oli selvä sadekausi ja kuiva kausi. Ne hyötyivät kyvystään kasvattaa leveät lehdet, joissa on laaja yhteyttämispinta. Lehdet saattoi myös karistaa kuivan kauden ajaksi. Neulasten kilpailukyky kasvukauden hyödyntämisessä on huonompi.

Lehtipuut viihtyvät erityisesti lämpimillä ja lauhkeilla alueilla. Havupuut taas ovat viileän ilmanalan valtiailta. Osa nykyisistä lehtipuista on ainavihantia, ja jotkin havupuut puolestaan karistavat neulasensa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2001

Vastaaja:


Mikko Piirainen


kasvimuseon amanuenssi


Helsingin yliopisto

Prossimo Treno
Seuraa 
Viestejä1375
Liittynyt26.3.2006

Miksi lehtipuilla on lehdet mutta havupuilla neulaset?

Lainaus: Miksi lehtipuilla on lehdet mutta havupuilla neulaset?" Olisihan se peräti outoa, jos asia olisi toisin päin. Että lehtipuilla olisi neulaset ja havupuilla lehdet. Nimeäjällä on varmasti ollut loogiikka mielessään ja siksi hän on nimennyt lehtiä kantavat puut lehtipuiksi ja neulasia kantavat puut havupuiksi. Myönnettäköön, että neulasia kantavat puut voisivat olla myös neulaspuita mutta toisaalta havu on puussa näkyvämpi ominaisuus kuin yksittäinen neulanen.
Lue kommentti

TOIJALA. Katse josta huomaa toisen olevan aivan liian päissään, jotta hän ymmärtäisi mitään mitä hänelle on sanottu viimeisen 20 min. aikana. "Junassa yritin puhua hänelle, mutta hän oli jo toijalassa." — Antti Hyry (Kokkilan kakkakääpiö, Hömpönkeinaa, Hirvi Akuniemi, Artsiitti Höti Pörtsiitti)

optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Liittynyt14.1.2008

Miksi lehtipuilla on lehdet mutta havupuilla neulaset?

:), neljä peukkua jo. Mikähän tässä oikein on, kun tuo kommentti tuntuu nyt, klo 14:41, päivän parhaalta vitsiltä? Sielussani piilevä tomera kukkahattutäti suree kuitenkin kysyjää: tuntuuko hänestä tämmöinen kommentointi pahalta? Päivän parhaalla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että heräsin juuri yöuniltani aivan pää pyörällä. Rakas pyöräni oli nimittäin nojailemassa sänkyäni vasten(okeasti!) .Vaimoni on maalla nääs.
Lue kommentti

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018