Leijonasta tuli ruotsalaisittain leijona vuonna 1642. Kuva: Shutterstock
Leijonasta tuli ruotsalaisittain leijona vuonna 1642. Kuva: Shutterstock

Vastauksen avain saattaa piillä öisellä tähtitaivaalla.

Jalopeura on melko varmasti otettu nykymerkityksessään käyttöön jo keskiajalla, sillä sana esiintyy sekä Mikael Agricolan teoksissa että niistä riippumattomissa samanaikaisissa käsikirjoituksissa. Se ei siis ole Agricolan keksimä uudissana, niin kuin monissa yhteyksissä aiemmin on arveltu.

Agricola kyllä tiesi, ettei kyse ole porosta eikä peurasta, sillä hänen suomentamassaan Uudessa testamentissa vuodelta 1548 on leijonan kuva. Kuitenkin vasta vuoden 1642 raamatunsuomennoksessa käytettiin ruotsalaisperäistä lainasanaa leijona tämän eläimen nimityksenä.

"Jalo" voi murteissa ja vanhassa kirjakielessä tarkoittaa suurikokoista ja "peura" kookasta luonnonvaraista sorkkaeläintä, esimerkiksi poroa, metsäpeuraa tai hirveä.

Kansanrunoudessa jalopeura on tarkoittanut hirveä esimerkiksi säeparissa Hirvi suuri hirtettiin, jalopeura jaksettiin, mutta mitenkään yleisesti tätä sanaa ei käytetty.

Jalopeura olisi siten ollut "suuri sorkkaeläin" eikä suinkaan otus, jolla olisi muita sorkkaeläimiä ylevämpi luonteenlaatu. Lopullista selvyyttä ei kuitenkaan ole siitä, miten tämä nimitys on siirtynyt leijonan nimitykseksi.

Vastauksen avain saattaa piillä öisellä tähtitaivaalla.

”Jalopeura” esiintyy Agricolan rukouskirjassa myös tietyn tähtikuvion ja sitä vastaavan horoskooppimerkin nimityksenä, ja tässä käytössä se on varmasti ollut jo keskiajalla, jolloin tähdistä ennustaminen oli arvostettu tieteenala. Muinaiset suomalaiset eivät olisi tietenkään osanneet nimetä suuren eläimen hahmoista tähtikuviota leijonaksi, vaan he ovat nähneet taivaalla tuttuja eläimiä, hirviä ja peuroja. Mahdollisesti ”jalopeura” on vanha tähtikuvion nimitys, jolle on sivistyksen karttuessa annettu uusi tulkinta.

Vastaajana Kaisa Häkkinen
suomen kielen professori, Turun yliopisto

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2004

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018