Kuva Shutterstock ja Wikimedia Commons
Kuva Shutterstock ja Wikimedia Commons

Kutikula suojaa.

Hyönteisillä on ihmisestä poiketen ulkoinen tukiranka eli kutikula, joka suojaa niitä varsin hyvin erilaisia piikikkäitä rakenteita, puremia ja sään pieksentää vastaan.

Nokkonen on suosittua ravintoa monille perhoslajeille, jotka eivät edes ole kovin erikoistuneita, eivätkä perhostoukat näytä kursailevan lehtien kanssa. Monet hyönteisetkin ovat nokkosenpurijoita ja sopeutuneet evoluutiossa ravintokasvinsa keksimiin haasteisiin.

On ilmeistä, että nokkosen poltinkarvojen ensisijainen tarkoitus on pitää poissa ahnaat ruohonsyöjänisäkkäät, jotka tekisivät totaalista tuhoa kasvustossa. Tässä leikissä me paljasnahkaiset apinat olemme sijaiskärsijöitä, sillä useimpien eläinten turkki ja höyhenet estävät poltinkarvojen pistot iholle. Suun limakalvot ovat poltinkarvojen varsinainen kohde.

Vastaajana Jaakko Kullberg, museomestari, Luonnontieteellinen keskusmuseo

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2014

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28722
Liittynyt16.3.2005

Miksi nokkosen lehti ei polta nokkosperhosen toukkaa?

Meinaat sitten, että ne toukat teleporttautuvat lehdeltä toiselle? Ei, sitä vartta pitkin ne kiipeävät eivätkä ne poltinkarvat vaikuta toukkiin vähääkään. Ihmettelin juuri itse, kun katselin neitoperhosen toukan vaivatonta etenmistä pitkien piikkien kirjavoimaan nokkosen vartta pitkin, kun taas itseä kihelmöi jaloista ja käsistä, kun kävin hakemassa niille safkaa (tiedän, että housut ja hanskat on keksitty, mutta minä olen uhmakas muuli, joka ei käytä niitä).
Lue kommentti
Peippo on munallaan mitattuna Suomen kiivi. Kuva: Getty Images

Vatsanseutu pullistuu hitusen vain muninnan lopussa.

Selitys piilee ruumiinrakenteessa. Se, mikä näyttää linnun vatsalta, on itse asiassa enimmäkseen rintakehää, jonka lihasten alla on kova ja leveä rintalasta. Pehmeää ”vatsaa” linnuilla on vain pieni alue pyrstön ja jalkojen välissä.

Rintakehä voi toki liikkua ulommaksi, kun sisäelimet sitä työntävät, mutta koska se on panssarimainen, siihen ei synny pullistumaa.

Munarauhasessa syntyy vain ruskuainen, ja niitä irtoaa munanjohtimeen yksi kerrallaan. Valkuainen ja kuori syntyvät munanjohtimen loppupäässä hyvin nopeasti, eikä lintu ”kanna” niitä vatsassaan.

Kun muna on juuri tulossa, vatsanseutu voi periaatteessa hieman paisua, mutta sitä ei näe, koska silloin linnut istuvat visusti pesissään. Tämä vaihe kestää vain muutamia tunteja.

Ääriesimerkki lienee kiivi, jolla on kokoon suhteutettuna suurin muna. Kiivi ei näytä olevan ”raskaana”, vaikka muna on valtava, mutta varmasti sen peräpää pullistuu muninnan aikana.

Vastaajana Esa Hohtola,

eläinfysiologian emeritusprofessori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018

Kuumin valkea loimuaa valkeana. Kuva: Getty Images

Värin määräävät liekin lämpötila ja säteilyn aallonpituus.

Tulella tarkoitetaan yleensä liekkiä, joka syntyy aineen palamisessa. Palaminen on kemiallinen reaktio, jossa palava aine reagoi hapen kanssa.

Kun reaktio on riittävän nopea, syntyvä lämpö ei siirry heti ympäristöön vaan nostaa palavan aineen lämpötilaa. Tämä näkyy hehkumisena tai liekkinä.

Esimerkiksi nuotiossa palamisreaktio tapahtuu liekin ulkoreunalla, ja siinä syntyy nokea. Noki taas lähettää niin kutsuttua mustan kappaleen säteilyä.

Mustan kappaleen säteilyssä kappaleen lämpötila määrää, millä aallonpituudella säteily on voimakkainta. Tätä aallonpituutta vastaa näkyvän valon aallonpituusalueella aina jokin väri.

Korkein lämpötila ja matalin aallonpituus vastaavat violettia, sitten tulevat järjestyksessä sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen.

Nuotion liekin kuumimmassa kohdassa valon aallonpituuksien voima on niin suuri, että ihmissilmä näkee sen värien yhdistelmänä eli valkoisena värinä.

Viileämmät kohdat silmä näkee niin, että väri vastaa paremmin lämpötilaa. Keltainen ja oranssi kertovat noin 1 200:n ja punainen noin 700 asteen lämpötilasta.

Mustan kappaleen säteily ei kuitenkaan selitä kaikkea tulen väreistä.

Esimerkiksi sinisessä liekissä ei ole nokea, vaan liekin väri johtuu siitä, että kaasumolekyylien viritystila purkautuu ja lähettää säteilyä. Sen aallonpituus on lähellä sinistä väriä.

Vastaajana Jorma Jokiniemi,

pien- ja nanohiukkastekniikan professori, Itä-Suomen yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018