Palaminen ei lopu, vaikka liekit laantuvat.

Tänäkin kesänä retkeilijä jossain päin Suomea pyyhkii sinapit suupielistään, heittää vettä nuotioon ja jatkaa matkaansa tietämättä, että parin päivän päästä makkaranpaistopaikasta on jäljellä enää hiiltyneitä puunrunkoja ja savuavaa maata. Huonosti sammutetuista nuotioista lähteneet metsäpalot ovat joka kesän vakiouutisia. Viime vuonna Suomessa syttyi 1 111 maastopaloa, joista useampi kuin joka kymmenes oli lähtöisin grillistä tai nuo­tiosta. Miksi nuotion sammuttaminen epäonnistuu niin usein?

Vastaus löytyy palofysiikasta. Puu ja muut kuitumaiset aineet palavat kahdella eri tavalla, kytöpalona hehkumalla ja liekkipalona. Liekkipalon päättyminen on helppo todeta tulenlieskojen sammumisesta, mutta näkyvien liekkien katoaminen ei vielä tarkoita, että palamisreaktio olisi ohi.

Tuhka suojaa kekäleitä

Palamiseen tarvitaan happea, palavaa ainetta ja riittävän korkea lämpötila. Liekkipalo vaatii näiden lisäksi katkeamattoman ketjureaktion. Vaikka ketjureaktion saisikin katkaistua ja liekit sammutettua, kytöpalo jatkuu niin kauan kuin palamisen kolme perusedellytystä täyttyvät. Kytöpalo tuottaa lämpöä, ja kun lämpötila ko­hoaa tarpeeksi korkeaksi, liekkipalo voi alkaa uudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sitkeimmillään kytöpalo voi pysyä yllä nuotionpohjassa jopa kahdesta kolmeen vuorokautta. Pitkä kytemisaika selittyy osaltaan tuhkan ominaisuuksilla. Puusta syntyvä tuhka on hyvin eristävää, mikä auttaa kekäleitä säilymään roihahdusvalmiudessa. Kun tuuli puhaltaa tuhkat lentoon, happiannos piristää kekäleitä ja liekkipalo on valmis syttymään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samasta syystä myös pari päivää seissyt kanneton tuhkaämpäri tai luukku auki jätetty saunanpesä voi roihahtaa uudestaan omia aikojaan. Ennen tulitikkuja ilmiötä käytettiin hyväksi peittelemällä hiillos tuhkalla iltaisin, jotta tuli saatiin aamulla syttymään pelkällä puhalluksella.

Tukahduta tai jäähdytä

Nuotio sammuu siis oikeasti vasta, kun kytöpalolta viedään edellytykset. Käytännössä tämä onnistuu joko laskemalla lämpötila alle palamispisteen tai eristämällä nuotionpohja hapesta. Retkeilijälle tutuista sammutuskeinoista vesi nojautuu jäähdyttämiseen ja hiekalla peittäminen pääosin tukahduttamiseen. Jauhesammutin häviää puun sammuttamisessa hiekalle ja vedelle, sillä se on suunniteltu katkaisemaan vain liekkipalon ketjureaktio, eivätkä sen viilentävät ja tukahduttavat vaikutukset riitä kytöpalon taltuttamiseen.

Kytöpalon voi todeta sammuneen, kun punaisena hehkuvia kekäleitä ei enää näy. Tosin jos tuuli käy sopivasti, vielä alle sata-asteisetkin kekäleet voivat alkaa hehkua uudestaan. Vettä pitää käytännössä kaataa niin kauan, että sihaustakaan ei enää kuulu eikä höyryä nouse. Jäähdytys on onnistunut, jos nuotionpohjaa kärsii kosketella paljaalla kädellä.

Jos näpit palavat, retkeilijä voi lohduttautua sillä, että sormenpäiden iho uusiutuu nopeammin kuin ympäröivä metsäekosysteemi. Ja sammutusvedellä voi jäähdyttää myös palovammoja.

Johanna Junttila on Tiede-lehden toimittaja.

 Asiantuntijoina Suomen pelastusalan keskusjärjestön turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino, Kuopion pelastusopiston vanhempi opettaja Jani Jämsä ja Pelastusopiston suunnittelija Johannes Ketola.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2013.

Sisältö jatkuu mainoksen alla