Palaminen ei lopu, vaikka liekit laantuvat.

Tänäkin kesänä retkeilijä jossain päin Suomea pyyhkii sinapit suupielistään, heittää vettä nuotioon ja jatkaa matkaansa tietämättä, että parin päivän päästä makkaranpaistopaikasta on jäljellä enää hiiltyneitä puunrunkoja ja savuavaa maata. Huonosti sammutetuista nuotioista lähteneet metsäpalot ovat joka kesän vakiouutisia. Viime vuonna Suomessa syttyi 1 111 maastopaloa, joista useampi kuin joka kymmenes oli lähtöisin grillistä tai nuo­tiosta. Miksi nuotion sammuttaminen epäonnistuu niin usein?

Vastaus löytyy palofysiikasta. Puu ja muut kuitumaiset aineet palavat kahdella eri tavalla, kytöpalona hehkumalla ja liekkipalona. Liekkipalon päättyminen on helppo todeta tulenlieskojen sammumisesta, mutta näkyvien liekkien katoaminen ei vielä tarkoita, että palamisreaktio olisi ohi.

Tuhka suojaa kekäleitä

Palamiseen tarvitaan happea, palavaa ainetta ja riittävän korkea lämpötila. Liekkipalo vaatii näiden lisäksi katkeamattoman ketjureaktion. Vaikka ketjureaktion saisikin katkaistua ja liekit sammutettua, kytöpalo jatkuu niin kauan kuin palamisen kolme perusedellytystä täyttyvät. Kytöpalo tuottaa lämpöä, ja kun lämpötila ko­hoaa tarpeeksi korkeaksi, liekkipalo voi alkaa uudestaan.

Sitkeimmillään kytöpalo voi pysyä yllä nuotionpohjassa jopa kahdesta kolmeen vuorokautta. Pitkä kytemisaika selittyy osaltaan tuhkan ominaisuuksilla. Puusta syntyvä tuhka on hyvin eristävää, mikä auttaa kekäleitä säilymään roihahdusvalmiudessa. Kun tuuli puhaltaa tuhkat lentoon, happiannos piristää kekäleitä ja liekkipalo on valmis syttymään.

Samasta syystä myös pari päivää seissyt kanneton tuhkaämpäri tai luukku auki jätetty saunanpesä voi roihahtaa uudestaan omia aikojaan. Ennen tulitikkuja ilmiötä käytettiin hyväksi peittelemällä hiillos tuhkalla iltaisin, jotta tuli saatiin aamulla syttymään pelkällä puhalluksella.

Tukahduta tai jäähdytä

Nuotio sammuu siis oikeasti vasta, kun kytöpalolta viedään edellytykset. Käytännössä tämä onnistuu joko laskemalla lämpötila alle palamispisteen tai eristämällä nuotionpohja hapesta. Retkeilijälle tutuista sammutuskeinoista vesi nojautuu jäähdyttämiseen ja hiekalla peittäminen pääosin tukahduttamiseen. Jauhesammutin häviää puun sammuttamisessa hiekalle ja vedelle, sillä se on suunniteltu katkaisemaan vain liekkipalon ketjureaktio, eivätkä sen viilentävät ja tukahduttavat vaikutukset riitä kytöpalon taltuttamiseen.

Kytöpalon voi todeta sammuneen, kun punaisena hehkuvia kekäleitä ei enää näy. Tosin jos tuuli käy sopivasti, vielä alle sata-asteisetkin kekäleet voivat alkaa hehkua uudestaan. Vettä pitää käytännössä kaataa niin kauan, että sihaustakaan ei enää kuulu eikä höyryä nouse. Jäähdytys on onnistunut, jos nuotionpohjaa kärsii kosketella paljaalla kädellä.

Jos näpit palavat, retkeilijä voi lohduttautua sillä, että sormenpäiden iho uusiutuu nopeammin kuin ympäröivä metsäekosysteemi. Ja sammutusvedellä voi jäähdyttää myös palovammoja.

Johanna Junttila on Tiede-lehden toimittaja.

 Asiantuntijoina Suomen pelastusalan keskusjärjestön turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino, Kuopion pelastusopiston vanhempi opettaja Jani Jämsä ja Pelastusopiston suunnittelija Johannes Ketola.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2013.

Aamupäivä on monelle paras aika opiskella.

Ihanteellinen oppimisen ajankohta osuu aamupäivään, vaikka yksilöllisiä erojakin löytyy, osoittavat Helsingin yliopistossa tehdyt tutkimukset.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatu selville, että yliopisto-opiskelijoiden arvosanoihin vaikuttaa epäsuhta itselle ominaisen vuorokausirytmin ja luentojen ajankohtien välillä.

Etenkin iltavirkkujen opinnot kärsivät, jos heidän luentonsa alkavat aikaisin. Aamuvirkkuja haittaavat myöhäiset oppitunnit, mutta selvästi vähemmän.

Parhaat oppimisen hetket ovat sellaisia, jossa opiskelija tuntee tilanteessa kiinnostusta ja kokee, että hänellä on taitoja. Tilanteessa täytyy myös olla sopivasti haasteita, ei liikaa eikä liian vähän.

Vastaajana Katariina Salmela-Aro,

kasvatustieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Lempi lievittää kohmeloa. Kuva: Getty Images

Läheisyys lievittää kurjaa oloa.

Alkoholi vaikuttaa ihmisen kaikkeen toimintaan, myös hormoneihin. Sen tiedetään nostavan testosteroniarvoja myös naisilla.

Testosteronia pidetään "pelin ja leikin" hormonina. Se lisää seksuaalista halukkuutta. Mikäli seksi jää esimerkiksi vahvan humalan vuoksi toteutumatta, voi olla, että halukkuus siirtyy myöhempään ajankohtaan, kun keho toipuu humalasta.

Toinen asia, joka vaikuttaa, on uskomus. Usein kuulee sanottavan, että seksi auttaa krapulaan. Jos näin uskoo, niin siltä voi myös tuntua. Pelkkä läheisyys ja kosketuskin lievittävät kurjaa oloa, sillä kosketus lisää elimistön mielihyvähormoneita. Sekin voi selittää asiaa.

Vastaajana

Katriina Bildjuschkin,

Seksuaalipedagogi,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

ID10T
Seuraa 
Viestejä2498
Liittynyt3.10.2007

Miksi krapulassa haluttaa?

Itse näkisin, että kyseessä on joku sisäänrakennettu eloonjäämisvietti. Krapulassa (ja kipeänäkin) useasti elimistö päättää, että jos tämä on hengenmenoksi, niin yritetään nyt ainakin levittää geenejä vielä kerran, kun ei tiedä tuleeko siihen enää mahdollisuutta.
Lue kommentti