Mutkien avulla estetään lämpölaajenemisesta syntyviä vahinkoja.

Esimerkiksi sata metriä pitkä putki, jossa virtaa 300-asteista öljyä, laajenee noin 40 senttiä. Näin mittava lämpölaajeneminen rikkoisi putken ja siihen liittyvät rakenteet. Rakentamalla putkiin riittävän pitkiä mutkia eli sivulenkkejä niistä saadaan joustavampia.

Asiaa voi havainnollistaa ajattelemalla, että asentaisimme suoran metalliputken kahden betoniseinän väliin. Kun putki kuumenee, se kasvaa pituutta ja työntyy seiniä vasten. Koska seinät eivät anna periksi, putki työntyy seiniin yhä voimakkaammin ja lopulta rikkoo ne. Vaihtoehtoisesti itse putki voi lommahtaa sivulle ja rikkoutua.

Kun rakennamme metalliputkeen mutkan, putki joustaa sen kohdalta eikä seinään ja putkeen kohdistu yhtä voimakasta kuormitusta. Näin mutkitellen voidaan yhdistellä pitkiäkin putkilinjoja.


Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2006

Vastaaja:


Rauno Toivonen


suunnittelupäällikkö


Neste Jacobs Oy

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26870
Liittynyt16.3.2005

Miksi öljyputkistoihin rakennetaan mutkia?

Joo, varmasti muutaman asteen lämpötilaerot rikkovat suoran putken, ei kai niitä tehdä niin kuin rautateitä, mutta jäin ihmettelemään, että tarkoitettiinko tuossa jotain jalostamojen putkistoja vai satojen kilometrien siirtoputkista. Vaikuttaisi hieman erikoiselta kuumentaa öljy esimerkiksi virtausvastuksen pienentämiseksi, jos se kuitenkin jäähtyy kulkiessaan tunteja putkistossa.
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017