Kakku ja pannukakku ovat molemmat herkullisia, kun niistä tulee sellaisia kuin oli tarkoitus.

Nykyään kakun kohoamisen voi varmistaa monenlaisilla tarkasti säädettävillä apuvälineillä ja kohotusaineilla, mutta ennen vanhaan ainesten sopivan lämpötilan saavuttaminen, taikinan vatkaaminen ja paistaminen olivat tarkkuutta ja kokemusta vaativaa käsityötä. Pannukakku epäonnistumisen symbolina on tunnettu jo monta sataa vuotta. Esimerkiksi ruotsissa pannkaka-sanalla on ollut tämä merkitys jo ennen kuin sana lainattiin suomeen perusmerkityksessään.

Suomen kirjakielessä pannukakku mainitaan ruokalajina ensimmäistä kertaa Erasmus Rotterdamilaisen Kullaisen kirjan suomennoksessa vuonna 1670. Sen sijaan epäonnistuneen työn merkityksessä pannukakku on yleistynyt vasta 1900-luvun alkupuolella.

Joitakin esiintymiä löytyy jo 1800-luvun jälkipuoliskolta. Esimerkiksi Oulun Wiikko-Sanomissa vuonna 1858 ennustettiin seurakunnan kokouksessa käsitellystä asiasta tulevan "pannukakku", ja samassa lehdessä vuonna 1870 kuvattiin Roomassa pidettyä kirkolliskokousta "paljaaksi pannukakuksi". 1800-luvun loppupuolen sanakirjoihin sanaa ei kuitenkaan hyväksytty tässä merkityksessä, ja sanomalehdissäkin se useimmiten merkittiin lainausmerkkeihin. Ilmausta pidettiin ilmeisesti joko liian puhekielisenä tai liian suoraan ruotsista lainattuna, jotta se olisi kelpuutettu osaksi hyvää yleiskieltä. 

Vastaaja:


Kaisa Häkkinen


suomenkielen professori


Turun yliopisto