Suolikaasujen tutkijoita ovat enimmäkseen kiinnostaneet pierun pääasialliset kaasut typpi, hiilidioksidi, vety, metaani ja happi, jotka ovat hajuttomia.

Sen sijaan hajua tuottavat osat, joista kiusallisimmat tilanteet syntyvät, ovat jääneet vähälle huomiolle. Onneksi löytyy flatologeja eli pierututkijoita, jotka ovat hajupuoltakin selvitelleet.

Haju johtuu rikkipitoisista kaasuista, joita pierussa on aivan vähäisiä määriä. Hyvin voimakkaan hajuisina ne kuitenkin kykenevät pilaamaan suolikaasun epämiellyttäväksi. Eniten hajua aiheuttaa rikkivety, sama aine, joka iskee nenään pilaantuneesta kananmunasta. Lemua aiheuttaa myös metanolitioli, joka haisee mädäntyneille kasviksille.

Pääosan suolikaasuista tuottavat paksusuolen bakteerit, joita on toista kiloa. Joukossa on bakteerilajeja, joiden aineenvaihdunnassa syntyy rikkiyhdisteitä.

Rikkiä bakteerit saavat sulfaateista, jotka imeytyvät huonosti ohutsuolesta ja siksi kulkeutuvat paksusuoleen. Sulfaatteja on tavallista enemmän kaalissa, parsakaalissa ja pähkinöissä. Näitä yhdisteitä on myös joissakin elintarvikkeiden lisäaineissa (E514–E523) happamuudensäätöaineina.

Toinen mahdollinen rikin lähde ovat rikkipitoiset aminohapot, joita on kaikissa proteiineissa. Tavallisesti kaikki aminohapot imeytyvät ohutsuolesta elimistön tarpeiksi. Jos imeytyminen jostain syystä on epätäydellistä, rikkipitoiset aminohapot päätyvät bakteerien ravinnoksi.

Vastaaja:


Pertti Mustajoki


professori


sisätautien erikoislääkäri, Vantaa

syytinki
Seuraa 
Viestejä9117
Liittynyt18.8.2008

Miksi pieru haisee?

SamikoKu 16.03.2014 klo 07:20 Siis pieruhan nyt haisee siksi että kaikilla olisi hauskaa. Äänen lisäksi haju lisää hauskaa, ainakin pierasijalla. Äänetö ja hajuton pieru on aivan yhtä tyhjän kanssa. Kunnon pieru on merkki hyvästä huumorintajusta. Pitänee paikkansa. Hautajaisissa, kirstun vieressä pieraisen mielelläni ja kyselen, että jessus sentään, onko se varmaan kuollu.
Lue kommentti
Raspu
Seuraa 
Viestejä12801
Liittynyt12.7.2010

Miksi pieru haisee?

syytinki 16.03.2014 klo 10:54 SamikoKu 16.03.2014 klo 07:20 Siis pieruhan nyt haisee siksi että kaikilla olisi hauskaa. Äänen lisäksi haju lisää hauskaa, ainakin pierasijalla. Äänetö ja hajuton pieru on aivan yhtä tyhjän kanssa. Kunnon pieru on merkki hyvästä huumorintajusta. Pitänee paikkansa. Hautajaisissa, kirstun vieressä pieraisen mielelläni ja kyselen, että jessus sentään, onko se varmaan kuollu. Taas se on todistettu. Hyvät piereskelijät osaa laittaa sopivaa tilannehuumoria.
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018