Porkkanan syötävä osa on pääjuuren tyvi, ja juuren luontainen kasvusuunta on alaspäin.

Juuri painuu maan vetovoimaa kohti, koska juurenkärjen kasvusoluissa on eräänlaisia tasapainokiviä – vähän samaan tapaan kuin ihmisen sisäkorvan tasapainoelimessä.

Juurenkärjen solut lisääntyvät ja muodostavat erilaistuneita juurisolukoita koko kasvin eliniän, sillä kärjen, ns. Hunnun, solukko on erilaistumatonta, kuten alkiossa. Hunnun soluissa on irrallisia tärkkelysjyväsiä. Jos kasvia esimerkiksi töytäistään niin, että juuri kallistuu, painovoima pudottaa tärkkelysjyväset solun alimmaksi jäävälle puolelle. Siellä ne virittävät säätelysignaaleja, jotka johtavat senpuoleisen soluseinän kasvuun. Juuren kärki alkaa taas kasvaa suoraan alaspäin; aloituskohtaan jää mutka.

Kasvi pystyy siis aistimaan ulkoisia muutoksia ja liikkumaan niiden perusteella. Tutumpi esimerkki lienee huonekasvien lehtien kääntyminen kirkkainta valoa kohti. Valoon suuntautumisen mekanismi tunnetaan kuitenkin huonommin kuin painovoiman vaikutus. Kasvi reagoi vahvimmin siniseen valoon, mutta tätä vastaanottavien molekyylien rakennetta ja sijaintia solussa ei ole vielä selvitetty. Valosignaalin tiedetään kuitenkin aiheuttavan auksiini-kasvihormonin kertymistä verson varjopuolelle. Tämä edistää siellä olevien solujen pituuskasvua, jolloin kasvi kasvamalla taipuu kohti valoa. Auksiini on myös mukana säätelemässä juuren reaktiota painovoimaan.

Kasvin juuri hakeutuu varmasti myös tiettyjä kosteus-, ravinne- ja happamuusoloja kohti, mutta tästä tarvittaisiin lisätutkimuksia. Sienillä asia tunnetaan paremmin: sienirihman tiedetään kasvavan suuremman ravinnepitoisuuden suuntaan.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1998

Vastaaja:


Marjatta Raudaskoski


Kasvifysiologian professori


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla