Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2013

 

Terveysriski liittyy siihen, että ruokaa pakastettaessa solurakenteet rikkoontuvat, mikä luo mikrobeille otollisen kasvualustan.

Seuraukset riippuvat siitä, mitä tapahtuu pakastamisten välillä, eli pääsevätkö pilaajamikrobit tai patogeenit hyödyntämään parantunutta kasvuympäristöään ja lisääntymään ruoassa.

Uudelleen pakastuksesta voi olla myös muuta haittaa elintarvikkeelle. Esimerkiksi jäätelön uudelleen pakastaminen vaikuttaa rakenteeseen ja tekee jäätelöstä jäisen sekä suutuntumaltaan hauraan ja karkean. Samalla ulkonäkö muuttuu epäedulliseen suuntaan. Esimerkiksi sulamisjäännös on hiutaleinen ja heroittuu helposti. Makukaan ei ainakaan parane.

Vastaaja:


Anna-Liisa Myllyniemi ja Leena Lilleberg


tutkimusyksikönjohtaja ja tutkija


Evira

Jodi
Seuraa 
Viestejä2187
Liittynyt27.2.2014

Miksi sulatettua pakastetta ei saa pakastaa uudelleen?

Varotoimi ettei pakastaminen hämää jos ruoka on ehtinyt välillä sulaa ja pilaantua. Muuten sen maku ja rakenne vain kärsii. Kemialliset muutokset jatkuu jäisenäkin, hitaammin.
Lue kommentti

Mutta tässä oli mies, jolta puuttui aivoista yli puolet, ja kaikki oli normaalisti. Miehen ÄO oli 75, eli normaalin alarajoilla. Hän työskenteli valtion virkamiehenä, oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta. -Jani Kaaro

MooM
Seuraa 
Viestejä6031
Liittynyt29.6.2012

Miksi sulatettua pakastetta ei saa pakastaa uudelleen?

jeru 01.04.2014 klo 09:03 Jos sulaneen tuotteen (esim. voitaikinan) pakastaan uudelleen ja sulattaa taas, mutta paistaa uunissa, niin eikö paistaminen tapa bakteereja? Tuo on niitä perussääntöjä, joilla estetään arviointikyvyttömien tekemäiä virheitä. Ei tuo ole mikään automaatti ja sulaminen/jäätyminen/sulaminen ei tee mitään maagista bakteeripesää. Rakenne voi kärsiä ja joo, bakteerit lisääntyvät nopeammin sulaneessa (ja ehkä kostuvassa) elintarvikkeessa kuin jos se olisi pakastettuna koko...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018