Solunsalpaajat eli sytostaatit iskevät nopeasti jakautuviin soluihin.

Syöpäsolujen lisäksi sellaisia ovat muun muassa verisolujen esiasteet, ja siksi hoito aiheuttaa veriarvojen ohimenevää laskua. Myös hiustupissa on jakautuvia soluja, jotka ovat herkkiä joillekin solunsalpaajille. Solujen vaurioituessa hiuksen kasvu ja muodostus pysähtyy ja lopulta se irtoaa. Tukan lähtö on tavallaan merkki syöpälääkkeen tehosta.

Hiukset lähtevät 3–5 viikon kuluttua ensimmäisestä solunsalpaaja-annoksesta ja ne kasvavat yleensä uudelleen hoidon loputtua, joskus jo sen aikana. Uusi tukka saattaa olla hieman erivärinen tai aiempaa kiharampi.

Kaikki syöpälääkkeet, kuten eräät hormonit ja solunsalpaajat, eivät juuri varista hiuksia, joten pulma voidaan joskus välttää lääkevalinnoilla. Hiuspohjan voimakas jäähdyttäminen, ns. kylmäpäähine, vähentää solunsalpaajien pääsyä karvatupen soluihin, mutta hankala menetelmä ei ole saavuttanut suurta suosiota.
Parhaillaan on kehitteillä päänahkaan siveltävä salva, joka hidastaa hiustupen solujen kasvua. Aine vaikuttaa solusykliä säätelevien proteiinien toimintaan. Se vähentää syöpähoitoa saavien hiirten karvanlähtöä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2001

Vastaaja:


Heikki Joensuu


syöpätautien professori


Helsingin yliopisto

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017