Tähtien lepattaminen ei ole sisäistä, vaan niitä vilkuttaa ilmakehän rauhattomuus ja epätasaisuus.


Ilmakehän ajatellaan muodostuvan pienistä elementeistä, joilla on eri tiheys ja eri taitekerroin. Kun elementit liikkuvat nopeasti toistensa suhteen, tähden valon suunta ja voimakkuus muuttuvat. Silmä aistii nämä muutokset tuikkimisena.

Rauhallisessakin ilmakehässä eri aallonpituiset säteet kulkevat hieman eri reittejä. Näin eri värit heikkenevät ja vahvistuvat eri tahtiin. Kun esimerkiksi sininen säde himmenee, tähti näyttää hetken entistä punaisemmalta.

Mitä rauhattomampi ilmakehä, sitä villimpi vipinä tähtitaivaalla. Myös tähden paikka vaikuttaa sen tuikkimiseen: mitä lähempänä horisonttia, sitä suuremman ilmamassan läpi tähden valo tunkeutuu ja sitä enemmän se tuikkii.

Ilmiö on oivallinen tapa erottaa planeetat tähdistä, sillä edelliset vilkkuvat vain vähän. Tämä johtuu planeettojen läheisyydestä: pienestä koostaan huolimatta ne eivät näy täysin pistemäisinä. Siksi ilmakehän liikkeet voivat synnyttää planeetan pinnalle yhtäaikaisesti valomaksimin ja –minimin. Näin kokonaiskirkkaus ei muutu.

M. Minneart neuvoo kirjassaan Maiseman valot ja värit (Ursa 1987) likinäköisiä pyörittämään silmälasejaan tuikkivien tähtien edessä (3-4 kierrosta sekunnissa). Näköaistin hitaudesta johtuen laseihin muodostuu ympyrä, jonka kehällä näkyvät tähden kaikki peräkkäiset värin- ja kirkkaudenvaihtelut. Komea näky, kun tuikkiminen on voimakasta.

Lisätietoa ilmakehän ilmiöistä löytyy Karttusen, Koistisen, Saltikoffin ja Mannerin kirjoittamasta upouudesta teoksesta Ilmakehä ja sää (Ursa 1997).

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 1/1998

Vastaaja:


Leena Tähtinen


tähtitieteen dosentti


tiedetoimittaja

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017