Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Nimitys taitaa johtua laitteen ulkonäöstä.

Käden alle jäävä osa muistuttaa hiiren vartaloa ja tietokoneeseen menevä johto sen häntää.

Nykyisin tietokonehiiret ovat usein langattomia – eli tavallaan hännättömiä – joten yhteys pieneen jyrsijään ei enää ole niin ilmeinen. Kun ihmiset ovat kuitenkin tottuneet kutsumaan tällaista tietokoneen ohjainlaitetta hiireksi, nimitys säilyy, vaikka vekottimen ulkomuoto muuttuisi kokonaan toiseksi.

Esimerkiksi kannettavan tietokoneen tasohiirtä käytetään liikuttamalla sormea kosketukseen reagoivalla pinnalla. Hiirestä on kadonnut hännän lisäksi vartalokin, mutta siitä huolimatta laitteen nimi on edelleen hiiri.

Vastaajana Riina Klemettinen, Kielitoimiston sanakirjan sanakirjantoimittaja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2015