Ilmiö on merillä yleinen ja johtuu kumpuamisesta eli virtausten aiheuttamasta viileän veden kohoamisesta pintaan.

Valtamerillä vesi kumpuaa enintään parinsadan metrin syvyydestä, Itämerellä korkeintaan muutamasta kymmenestä metristä.

Tyypillinen kumpuamistilanne syntyy meidän oloissamme, kun tuuli puhaltaa rannikon suuntaisesti ja rannalta katsottuna oikealta vasemmalle. Tällöin maapallon pyörimisliike, joka kääntää virtauksia pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle, saa rannikon pintaveden kulkeutumaan avomerelle. Poistuva vesi korvautuu kumpuamisella.

Suomalainen uimaranta viilenee kesäisessä kumpuamisessa erityisen dramaattisesti, jos lämpimän pintaveden alla oleva lämpötilan harppauskerros nousee pintaan. Tällöin pintavesi voi parissa päivässä kylmetä yli kymmenen asteen verran.

Tyypillinen kumpuamisvyöhyke leviää rannikkoa pitkin 30–150 kilometriä ja ulottuu rannasta 5–20 kilometriä ulapalle.Tämä kylmän veden alue näkyy hyvin satelliittikuvissa.

Yleensä kumpuaminen vaikuttaa Itämerellä 1/2–10 päivää. Tilanne ei synny hetkessä, koska meren suuri massa hidastaa liikettä. Esimerkiksi Suomenlahdella tuulen pitää puhaltaa rannikon suuntaisesti ainakin pari päivää yli seitsemän metrin sekuntinopeudella, jotta kumpuaminen alkaa. Kumpuamisen jälkeen virtaukset tasoittavat lämpötilaerot melko pian, mutta tilanteen jäljet näkyvät parikin viikkoa.

Kumpuaminen voi aiheuttaa voimakkaan ja nopean leväkukinnan nostamalla ravinteita pintaan. Itse kumpuamisen aikana pintavesi on liian kylmää levien kasvulle, mutta seuraavana lämpimänä ja tyynenä jakson aikana kukinta roihahtaa. Näin käy Suomenlahdella usein elokuussa, jolloin pinnan ravinteet ovat olleet vähissä ja kumpuamisen edellyttämiä kohtalaisia tuulennopeuksia alkaa esiintyä keskikesän heikkojen tuulien jälkeen.


Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2007


 

Vastaaja:


Kai Myrberg


geofysiikan dosentti


Merentutkimuslaitos

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018