Kuva Shutterstock
Kuva Shutterstock

Uni sopii isolle elimistölle.

Talviunta nukkuvat Suomen luonnonvaraisista eläimistä vain karhu, mäyrä ja supikoira. Ne ovat kooltaan selvästi suurempia kuin talvihorrostajat, joita on maailmassa aika paljon: lepakot, siilit, murmelit, maaoravat, tammihiiret ja osa hamstereista ja pussieläimistä.

Talvilevon tarkoitus on säästää energiaa, ja säästö riippuu eläimen koosta. Pieni eläin säästää suhteessa enemmän, joten ruumiinlämmön lasku ja syvä horros on sille järkevä valinta. Isoilla eläimillä horros säästää suhteessa vähemmän, ja uudelleen lämpeneminen tulisi kalliiksi. Siksi talviuni, jossa energiaa­ säästää lähinnä liikkumattomuus, on isoille hyvä vaihtoehto. Karhukaan ei nuku talviunta niissä maissa, joissa maa pysyy sulana läpi vuoden.

Nykyisin ajatellaan, että kyky horrokseen tai uneen on nisäkkäiden alkuperäinen ominaisuus, joka on syystä tai toisesta evoluution mittaan karsiutunut joiltakin lajeilta. Vaikka molemmat säästävät energiaa, niistä koituu muunlaista rasitusta. Solujen aineenvaihdunta joutuu koetukselle, kun lämpötila sahaa alas ja ylös. Esimerkiksi aivojen muistijälkiä häviää.

Eläimet eivät ole olemassa säästääkseen energiaa vaan lisääntyäkseen. Horros tai talviuni säilyy ominaisuutena sukupolvesta toiseen vain, jos se parantaa jälkeläistuottoa. Mielenkiintoinen havainto on, että eri tavoin horrostavien­ nisäkäslajien sukupuuttonopeus on vuosimiljoonien kuluessa ollut hitaampi kuin lajien, joilta horrostamiskyky on hävinnyt. Kyky säästää horroksella energiaa lepokautena on osoittautunut hyödylliseksi.

Vastaajana Esa Hohtola, eläinfysiologian professori, Oulun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2014.