Lepertelylle on tyypillistä tavallista puhetta korkeampi sävel ja äänenpainojen liioittelu.

Erityisesti äänenpaino sisältää tietoa puhujan tunnetilasta, mikä on vauvalle sanoja tärkeämpää. Lepertelyssä on kysymys juuri tunteiden välittämisestä.


Kielestä ja kulttuurista riippumatta lepertelyssä käytetään neljäntyyppisiä sille tunnusomaisia äänenpainoja. Lapselleen lepertelevä äiti voi


1. nousevalla sävelellä rohkaista tekemään jotakin (“tuo äidille“)


2. laskevalla sävelellä palkita ja kiittää (“hyvä tyttö”)


3. lyhyillä, nopeilla, purkauksenomaisilla sarjoilla varoittaa tai kieltää (“ei, ei, ei“)


4. pehmeällä, aaltoilevalla äänellä lohduttaa (“voi tyttö parka“).


Lepertelemme siis vauvoille, jotta he ymmärtäisivät tunteemme ja koska sopeudumme alitajuisesti heidän reaktioihinsa. Isien kannalta on valitettavaa, että vauvat tunnistavat paremmin äitien ja toisten lasten korkean sävelen kuin isän matalamman äänen.


Lemmikkieläimille lepertely ei välttämättä toimi yhtä hyvin, vaikka nekin kyllä tunnistavat äänenpainon sisältämiä tunteita.



Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2005

Vastaaja:


Peter Gärdenfors


kognitiivisen aivotutkimuksen professori


Lundin yliopisto, Ruotsi

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018