Kun ydinpommi räjähtää ilmassa maanpinnan yläpuolella, aluksi syntyy muodoltaan pallomainen räjähdyspilvi.

Kun tulikuuma, ilmaa keveämpi räjähdysaines nousee kuumailmapallon lailla ylöspäin latauksen voimakkuudesta riippuen 100–200 kilometrin tuntivauhdilla, nousevasta materiasta kehittyy sienipilven lakki. Sen kukkakaalimainen kaareva muoto muistuttaa tavallisen kesäpäiväisen kumpupilven yläosan eri suuntiin kohoavia pyörteisiä rakenteita. Syntymekanismikin on fysikaalisesti samankaltainen.

Sienipilven jalka johtuu eräänlaisesta savupiippuefektistä. Hornamaisen kuuma plasmapallo on kuin tuli uunin pesässä. Ylöspäin kohoavan pilven kuumuus aiheuttaa voimakkaan sivuimun ja nousevan ilmavirtauksen, missä tuulen nopeus on satoja kilometrejä tunnissa. Sienen jalka muodostuu imuun joutuvasta pölystä ja muusta irtaimesta aineksesta. Jalan ympärille voi syntyä myös lyhytkestoisia rengasmaisia tiivistyspilviä.

Räjähdysaines jäähtyy nousussa. Se kohoaa, kunnes pilven ja sitä ympäröivän ilman tiheysero on sama ja nostevoima lakkaa vaikuttamasta. Tyypillisesti sienipilvi kohoaa useiden kilometrien korkeuteen minuutissa parissa. Sienipilvi hajoaa vähitellen tuulien mukana ja sataa alas maahan radioaktiivisena laskeumana.

Vaikka räjähdyksessä syntyvä sienipilvi yhdistetään nimenomaan ydinlatauksiin, nimitys oli käytössä jo ennen toista maailmansotaa. Sienimäisiä räjähdyspilviä syntyy näet myös aivan tavallisten voimakkaiden räjähdyksien seurauksena. Myös tulivuorien purkauspilvet muodostavat usein sienimäisiä rakenteita.


Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2007

Vastaaja:


Heikki Nevanlinna


tutkimuspäällikkö


Ilmatieteen laitos

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018