Hiilidioksidivarastoa Kemiössä. Kuva: Anssi Koskinen/Wikimedia Commons
Hiilidioksidivarastoa Kemiössä. Kuva: Anssi Koskinen/Wikimedia Commons

Hiiltä sitoutuu runkoihin, oksiin, juuriin, neulasiin ja lehtiin.

 

Jos ajaa 20 000 kilometriä henkilöautolla, joka tuottaa hiilidioksidia 200 grammaa kilometrillä, vuoden päästöt ovat 4 000 kiloa.

Metsä- ja puuvaroja mitataan perinteisesti runkopuukuutioina, mutta hiiltä sitoutuu myös oksiin, juuriin, neulasiin ja lehtiin. Oletetaan, että hiilidioksidi päätyy mäntymetsään, ja lasketaan, kuinka monta kuutiota puuston pitää kasvaa, jotta se sitoo 4 000 kilon hiilidioksidikuorman.

Kaava on 

X x 0.7051 Mg/m potenssiin 3 x 0.5 x 44/12= 4 Mg.

Se koostuu seuraavista osista:

0,7051 Mg/m potenssiin 3 on kerroin, joka muuntaa männyn runkotilavuuden koko puun biomassaksi (kuuselle kerroin olisi 0.8139 Mg/m potenssiin 3).
0,5 on kerroin, joka muuntaa biomassan hiileksi olettaen, että biomassasta keskimäärin puolet on hiiltä,
44/12 on hiilidioksisin ja hiilen molekyylipainojen suhde, joka muuntaa hiilimäärän hiilidioksidimääräksi.
Tulos eli x = 3,09 m potenssiin 3.

Kun tiedämme, että Kainuun korkeudella metsän vuosikasvu on keskimäärin 3,5 kuutiometriä hehtaaria kohden, 20 000 kilometrin ajosta syntyvät hiilidioksidipäästöt saadaan siellä sidottua hehtaarin suuruisen männikön kasvuun. Eteläisessä Suomessa kasvuolot ovat paremmat. Metsä kasvaa vuodessa keskimäärin 6 kuutiometriä hehtaaria kohden, joten 4 000 kiloa uppoaa noin puolen hehtaarin männikköön.

Kasvava puusto siis sitoo hiiltä, mutta aikanaan puusto ehkä hakataan. Jos hakkuissa korjattu puu poltetaan, hiilidioksidi vapautuu heti takaisin ilmakehään. Paperiksi jalostaen hiili viipyy tuotteessa keskimäärin muutaman vuoden. Pieni osa puuraaka-aineesta käytetään huonekaluihin ja puurakennuksiin, joissa hiili säilyy kymmeniä vuosia. Jos puita ei hakata, pysyy hiilivarasto metsässä, ja puiden aikanaan luontaisesti kuollessa alkaa hidas, vuosikymmeniä kestävä lahoaminen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vastaajana Raisa Mäkipää, 
vanhempi tutkija, Metsäntutkimuslaitos

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2009

Sisältö jatkuu mainoksen alla