Otsonikerrokeksi kutsutaan sitä ilmakehän kerrosta, jossa havaitaan suhteellisesti eniten hapen kolmiatomista muotoa O3 eli otsonia.

Tämä kerros sijaitsee ilmakehässä stratosfääriksi kutsutulla alueella, 15-50 kilometrin korkeudella. Otsonia on runsaimmin noin 20-25 kilometrin korkeudella: suunnilleen 10 miljoonasosaa ilman kokonaismäärästä. Jos koko ilmakehän otsoni siirrettäisiin maanpinnalle tasaiseksi kalvoksi, kalvon paksuus olisi noin kolme millimetriä.

Otsonikerroksen muodostumista ohjaa Auringon säteily. Otsonimolekyyli syntyy, kun ilmakehän happimolekyyli (O2) hajoaa säteilyn vaikutuksesta kahdeksi herkästi reagoivaksi happiatomiksi (O). Ne reagoivat nopeasti happimolekyylien kanssa muodostaen otsonimolekyylejä. Otsonikerroksen sijaintialueella tämä mekanismi on voimakkaimmillaan.

Otsonia muodostuu eniten päiväntasaajalla, jossa auringonsäteilyä on eniten. Korkealla ilmakehässä otsoni kulkeutuu ilmavirtausten mukana kohti sen pallonpuoliskon napaa, jolla on talvi. Suomessa tämä merkitsee sitä, että maaliskuussa otsonia on eniten ja lokakuussa vähiten.

Viime vuosikymmenen aikana kloori- ja bromiyhdisteet ja muut otsonia tuhoavat kemikaalit ovat vahingoittaneet otsonikerrosta. Esimerkiksi satelliittimittaukset kertovat, että tuhovaikutus on voimakkaimmillaan keväällä. Otsonikato on ollut voimakkainta Etelämantereen yllä, missä kokonaisotsonimäärät ovat vähentyneet enimmillään jopa 90 %.

Vaikka otsonin kokonaismäärä ilmakehässä on vähäinen, otsonilla on tärkeä tehtävä biosfäärille haitallisen ultravioletti-B-säteilyn suodattajana. Otsonikerroksen oheneminen lisää maanpinnalla havaittavan UVB-säteilyn määrää ja siten muun muassa riskiä sairastua ihosyöpään.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 3/1997

Vastaaja:


Juhani Damski


otsoni- ja uv-tutkija


Ilmatieteen laitos

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007

Millainen otsonikerros on?

Kävin joskus -90 luvun alussa Bankokissa ja siellä otsonikerros tuntui olevan normaalia matalammalla. Siitä hajusta ei voi erehtyä ja se ikäänkuin kuristi kurkusta sisältäpäin. Se tuntui pilvipoutaisena päivänä, mutta n. tunti auringonlaskun jälkeen se ei enää tuntunut.
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017