Ensimmäisenä hammastahnana voi ehkä pitää ainetta, jota egyptiläiset hieroivat hampaisiinsa noin 5000–3000 eaa.

Se valmistettiin sekoittamalla hienonnettua häränsorkkatuhkaa, mirhaa, hohkakiveä ja poltettuja munankuoria.
Ennen kuin hammasharja keksittiin, ihmiset käyttivät sormiaan sekä tikkuja ja oksanpätkiä. Noin 3500 eaa. babylonialaiset harjasivat hampaitaan oksanpätkällä, jonka pää pureskeltiin harjamaiseksi.

Varsinainen hammasharja keksittiin vasta 1400- tai 1500-luvulla jaa. Kiinassa, jossa luu- tai bambuvarteen kiinnitettiin sian harjaksia. Eläinten harjaksia käytettiin pitkään: vasta vuonna 1938 tulivat myyntiin nailonharjaksiset hammasharjat. Varsina on eri aikoina nähty muun muassa bambua, luuta, hopeaa, norsunluuta, puuta, bakeliittia ja lopulta muovia.

Hammasharja saapui Eurooppaan kenties 1600-luvulla ja yleistyi hitaasti. Massatuotanto alkoi Englannissa vuonna 1780, mutta väline oli lähinnä yläluokan suosiossa. Sähköhammasharja keksittiin 1930-luvun lopussa; markkinoille se tuli parikymmentä vuotta myöhemmin.

Suomeen hammasharja saapui luultavasti 1800-luvulla. Ihmiset kuitenkin karsastivat sitä pitkään. Sitä pidettiin turhamaisena ja jopa syntisenä, ja vielä 1950-luvulla maaseudulla eli väkeä, joka ei ollut siitä kuullutkaan.

Hammasharjaa käytettiin yleensä pelkän veden kanssa, vaikka tahnoja ja pulvereita oli myynnissä. Esimerkiksi 1700- ja 1800-luvulla valmistusaineet vaihtelivat tiilipölystä murskattuun posliiniin. Vuonna 1938 ilmestyneessä Kotilieden lääkärikirjassa ihmisiä varoitettiin haaskaamasta rahojaan kalliisiin tahnoihin, ja monet asiantuntijat puhuivat niitä vastaan, sillä ne kuluttivat hampaan pintaa ja vahingoittivat suun limakalvoja.

Suulle ystävälliset hammastahnat kehittyivät vähitellen 1900-luvun aikana. Erityisen hyödyllisiä tahnoista tuli, kun niihin alettiin lisätä kariesta ehkäisevää fluoria. Englannissa fluorihammastahnat tulivat markkinoille 1950-luvulla, Suomessa 1960-luvulla.


Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2007

Vastaaja:


Henna Sinisalo


museoamanuenssi


Helsingin yliopistomuseo Arppeanum

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018