Länsimaisen nuottikirjoituksen alku palautuu lähes 4 000 vuoden taakse Irakiin, mutta musiikkia on merkitty muistiin kautta maailman kaikissa kulttuureissa, joissa on kyetty kirjoittamaan, ja kaikkialla päämäärä on ollut sama: muuntaa melodian liike symboleiksi, jotka voi avata ja palauttaa melodiaksi.

Nuottikirjoitus toimikin ensi alkuun muistin tukena, ettei jokaikisen sukupolven tarvinnut painaa kaikkea mieleensä.
Eurooppalainen nuottikirjoitus juontaa uskonnollisista syistä seemiläisestä: Vanhan testamentin tekstien päällä oli ohjemerkkejä, jotka kertoivat, mihin suuntaan ja miten melodia tavu tavulta tai sana sanalta eteni. Tässä varhaisvaiheessa rytmiä ei merkitty tai merkinnät olivat hyvin viitteellisiä. Niinpä emme voisi tulkita esimerkiksi Rooman kirkon gregoriaanisen laulun rytmejä, koska melodiakulun merkeillä, niin kutsutuilla neumeilla, ei ollut aika-arvoa. Osaamme kuitenkin lukea munkkien sävelkirjoituksia, koska lauluperinne on jatkunut sadat vuodet.
Kreikkalaisilla oli oma kirjainpohjainen järjestelmänsä, joka sisälsi myös rytmimerkkejä, mutta se ei toiminut länsieurooppalaisen nuottikirjoituksen suoranaisena esikuvana, joskin se vaikutti ortodoksien nuottikirjoitukseen Itä-Euroopassa.
Nykyaikainen nuottikirjoitus vakiintui Euroopassa noin vuodesta 1600 alkaen, ja se on säilyttänyt asemansa, sillä siinä jokaisella nuotilla on sekä korkeus- että aika-arvo. Kirjoitustavan keksijää ei tunneta, eikä yksittäistä ihmistä liene ollutkaan, sillä merkintä jalostui vähä vähältä sitä mukaa kuin merkintään ymppäytyi parannuksia.
Heprealaiset näyttävät omaksuneen oman, kielisoitinten kielten nimiin sidotun nuottikirjoituksensa Mesopotamiasta. Aasiassa japanilaiset ja kiinalaiset kehittivät järjestelmiä, joissa oli mukana myös rytmi ja jopa tahtiviivojen kaltaisia symboleja. Aasiassa nuottikirjoitus on vanhinta ilmeisesti Kiinassa. Se palautuu lähes 3 000 vuoden taakse.

Vastaaja:


Timo Leisiö


etnomusikologian professori


Tampereen yliopisto