Länsimaisen nuottikirjoituksen alku palautuu lähes 4 000 vuoden taakse Irakiin, mutta musiikkia on merkitty muistiin kautta maailman kaikissa kulttuureissa, joissa on kyetty kirjoittamaan, ja kaikkialla päämäärä on ollut sama: muuntaa melodian liike symboleiksi, jotka voi avata ja palauttaa melodiaksi.

Nuottikirjoitus toimikin ensi alkuun muistin tukena, ettei jokaikisen sukupolven tarvinnut painaa kaikkea mieleensä.
Eurooppalainen nuottikirjoitus juontaa uskonnollisista syistä seemiläisestä: Vanhan testamentin tekstien päällä oli ohjemerkkejä, jotka kertoivat, mihin suuntaan ja miten melodia tavu tavulta tai sana sanalta eteni. Tässä varhaisvaiheessa rytmiä ei merkitty tai merkinnät olivat hyvin viitteellisiä. Niinpä emme voisi tulkita esimerkiksi Rooman kirkon gregoriaanisen laulun rytmejä, koska melodiakulun merkeillä, niin kutsutuilla neumeilla, ei ollut aika-arvoa. Osaamme kuitenkin lukea munkkien sävelkirjoituksia, koska lauluperinne on jatkunut sadat vuodet.
Kreikkalaisilla oli oma kirjainpohjainen järjestelmänsä, joka sisälsi myös rytmimerkkejä, mutta se ei toiminut länsieurooppalaisen nuottikirjoituksen suoranaisena esikuvana, joskin se vaikutti ortodoksien nuottikirjoitukseen Itä-Euroopassa.
Nykyaikainen nuottikirjoitus vakiintui Euroopassa noin vuodesta 1600 alkaen, ja se on säilyttänyt asemansa, sillä siinä jokaisella nuotilla on sekä korkeus- että aika-arvo. Kirjoitustavan keksijää ei tunneta, eikä yksittäistä ihmistä liene ollutkaan, sillä merkintä jalostui vähä vähältä sitä mukaa kuin merkintään ymppäytyi parannuksia.
Heprealaiset näyttävät omaksuneen oman, kielisoitinten kielten nimiin sidotun nuottikirjoituksensa Mesopotamiasta. Aasiassa japanilaiset ja kiinalaiset kehittivät järjestelmiä, joissa oli mukana myös rytmi ja jopa tahtiviivojen kaltaisia symboleja. Aasiassa nuottikirjoitus on vanhinta ilmeisesti Kiinassa. Se palautuu lähes 3 000 vuoden taakse.

Vastaaja:


Timo Leisiö


etnomusikologian professori


Tampereen yliopisto

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018