Tietokone pitää yllä hakemistoja kaikista käytettävissä olevista tiedostoista.

Kun käyttäjä tuhoaa tiedoston kovalevyltä, poistaa tietokone sen näistä hakemistoista. Käyttäjä ei normaaleilla tietokoneen tarjoamilla operaatioilla enää tämän jälkeen pysty käsittelemään tiedostoa.

Tiedoston käyttämät alueet kovalevyltä merkitään samalla kertaa vapaasti käytettäviksi, mutta näiden alueiden sisältöä ei poisteta mitenkään. Sopivalla tietokoneohjelmalla voidaan sisältö vielä etsiä kovalevyltä ja palauttaa käyttäjälle. Kun käyttäjä luo uusia tiedostoja, kirjoittaa tietokone niiden sisältöä tuhotun tiedoston aiemmin käyttämille alueille kovalevyllä. Tämän jälkeen tuhotun tiedoston sisältö ei ole enää ohjelmallisesti saatavissa.

Koska kovalevyjen talletusmenetelmä perustuu magnetismiin, on itse asiassa vielä tässäkin vaiheessa mahdollista selvittää kovalevyn aiempi sisältö. Tämä on kuitenkin hyvin kallista ja vaatii erityislaitteistoja. Vasta useat päällekirjoitukset tekevät aiemman sisällön lukemisen mahdottomaksi.

Eli arkaluontoisen tiedoston tuhoaminen delete-komennolla ei vielä riitä. Tarvitaan ohjelma, joka useita kertoja kirjoittaa tiedoston käyttämien kovalevyalueiden päälle dataa. Toinen menetelmä on tuhota kovalevy mekaanisesti, mutta tämäkin edellyttää riittävän perusteellista käsittelyä, sillä tuhoutuneiden tiedostojen palauttamiseen erikoistuneet firmat pystyvät käsittelemään jopa palaneita kovalevyjä.

Julkaistu Tiede 2000 -lehdessä 8/1998

Vastaaja:


Esko Nuutila


tutkija


teknillinen korkeakoulu

Vanha Susi
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt15.5.2014

Minne bittitaivaaseen tiedostot häviävät,kun painan tietokoneeni delete-nappulaa?

Anteeksi, mutta tämä vastaus on mielestäni yleistys, kuten kaikkien tämän kaltaisten vastausten on pakko olla, jotta ne olisivat tajuttavia muillekkin kuin alan asiantuntijoille. Sinänsä tämä vastaus on mielestäni erinomainen, jos siinä olisi ollut maininta, että tavallinen käyttäjä ei käsittääkseni voi poistaa yksittäista tiedostoa niin, että sitä ei ala ammattilainen sopivilla laitteilla pystyisi lukemaan. Tavallinen käyttäjä voi ostaa sellaisen ohjelman, jolla voi poistaa kokonaisen...
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017