Syyt voivat olla joko elimellisiä tai psyykkisiä.

Usein taustalta paljastuu stressi, sillä jännitys heijastuu palan tunteena kurkkuun tahdosta riippumattoman hermoston välityksellä (sydämen tykytyksessä on kyse samasta ilmiöstä). Lääketieteessä tätä vaivaa, jossa pala takertuu kurkkuun tyhjää nieltäessä, kutsutaan globus-oireyhtymäksi.

Tuntemus esiintyy mm. paniikkikohtauksen yhteydessä. Pulmaa potevat usein nuoret ja erityisesti naiset. Sairauden pelko pitkittää usein globus-oireyhtymää. Suurimmalla osalla psyykkisten syiden aiheuttama oireilu häviää itsestään parissa vuodessa.

Tuntemuksen voi aiheuttaa myös jokin elimellinen vika. Usein siihen liittyy muitakin ongelmia: ääni kangertelee, ruoka tarttuu nieluun, närästää ja ylämahassa polttelee. Syynä voivat olla mm. nielun tai ruokatorven tulehdus, ruokatorven ahtautuma tai laajentuma, suurentunut kilpirauhanen tai muutokset kaularangassa. Jos nielemisvaiva jatkuu pitkään, syyt on hyvä selvittää ja hoitaa.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 6/2000

Vastaaja:


Kalevi Hyrynkangas


korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri


Oulun yliopistollinen sairaala

jussipussi
Seuraa 
Viestejä36454
Liittynyt6.12.2009

Mistä johtuu palan tunne kurkussa?

Vatkain 09.05.2014 klo 20:15 Mistähän voi johtua nielemisongelmat? Että vaikka kuinka pieneksi puree ruoan ja syö korostetun rauhallisesti ja ehdottomasti hotkimatta, niin ruoka ei vaan nielaudu vaan jää painamaan ruokatorvea. Sitten on pakko juua nestettä paljon ja pienin kulauksin ja tavallaan pakottaa se ruoka alas kurkusta. Tämä sattuu ihan perkeleesti, joskus tuntuu että melekin lähtee taju siitä kivusta. Saattaa tulla myös hikka tässä rytäkässä, tai siis pallean kohdalla tulee hikkaa...
Lue kommentti

Rapeus jää haaveeksi, jos pannu on kylmä ja rasva tavallista voita.

Maailmassa ei ole niin hyvää kokkia, ettei ensimmäinen yritys olisi aina riekaleinen valkea möykky. Toinen lettukokin kummajainen on se, että ensimmäisen puolen paistopinnalla on aina erilainen kuvio kuin toisen. Tieteellistä syytä kumpaankaan ilmiöön ei tarkkaan tiedetä.

Yleensä paistaja on malttamaton ensimmäistä lettua odottaessaan ja annostelee siksi taikinaa liian kylmälle pannulle. Parempaan tulokseen pääsee, jos antaa pannun kuumentua perusteellisesti. Lisäksi rasvan pitää antaa ruskistua.

Letuista saa rapeita ja kullankeltaisia, kun paistaa ne kuumalla pannulla kirkastetussa voissa. Silloin vesi haihtuu nopeasti paistoksen pinnalta. Rapeus jää helposti syntymättä, mikäli käyttää tavallista voita tai muuta vesipitoista rasvaa. Tällöin lettutaikina vain kiehuu vedessä.

Kirkastettu voi valmistetaan poistamalla voista heraproteiini ja vesi. Jäljelle jää voiöljy, joka kestää palamatta erittäin korkeita paistolämpötiloja.

Vastaajana Anu Hopia,

elintarvikekehityksen tutkimusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Molemmat ovat oman kielikuntamme perintöä, eivät lainaa länsinaapurista.

Suomen minä-pronomini ei ole lainaa ruotsista, vaan se kuuluu uralilaisen kielikunnan ikivanhaan perintösanastoon. Sille löytyy etymologisia vastineita itämerensuomesta samojedikieliin asti, joten se on ollut suomessa ja sitä edeltäneissä kielimuodoissa jo tuhansien vuosien ajan, kauan ennen kosketuksia ruotsiin.

Äänneasultaan samantapaisia ensimmäiseen persoonaan viittaavia pronomineja on myös muissa kielikunnissa. Indoeurooppalaisten kielten lisäksi niitä löytyy esimerkiksi mongoli- ja tunguusikielistä, eskimo-aleuttilaisista kielistä, eräistä tunnetuista muinaiskielistä, kuten etruskista ja sumerista, sekä monista paleosiperialaisista kielistä, jotka eivät tiettävästi ole sukua toisilleen.

Tätä pronominien yhtäläisyyttä ovat jotkut tutkijat pitäneet todisteena kielikuntien välisestä alkusukulaisuudesta, mutta vaikka ensimmäisen persoonan pronomini kuuluu kielen parhaiten säilyviin aineksiin, kielitieteellisesti perusteltuja sukulaisuusteorioita ei voi rakentaa pelkästään yksittäisten pronominien varaan.

Itse-sanalla on erikoinen historia. Sekin kuuluu ikivanhaan suomalais-ugrilaiseen perintösanastoon, mutta se ei ole alkuaan ollut pronomini vaan substantiivi, joka on tarkoittanut varjoa tai ihmisen varjosielua. Ihminen näkee varjossa oman kuvansa, siis itsensä, ja sukukielten sanavastineista päätellen myös ihmisen sielun eli hänen henkisen minänsä on aikoinaan uskottu heijastuvan hänen varjossaan.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018