Kokon polttaminen on esikristillinen apa juhlistaa valon vuodenaikaisvaihtelua.

Juhannuksen tienoille sijoittuu kesäpäivänseisaus (20. tai 21.6), jolloin päivän piteneminen loppuu. Tulien polttaminen vakiintui tavaksi erityisesti Pohjoismaissa, joissa vuodenaikaisvaihtelut ovat voimakkaat.

Arkisen aherruksen katkaisevaa sydänkesän juhlaa kokoonnuttiin viettämään suurella joukolla. Monella kylällä oli vakituinen kokkokallio tai –mäki, jonne kokkotarpeet tuotiin hyvissä ajoin.

Pakanalliseen juhlaan liitettiin myöhemmin kristillisiä piirteitä ja juhannus vakiintui Suomessa kirkolliseksi juhlaksi 1200 luvulta alkaen. Sitä vietetään Johannes Kastajan muistoksi (24.6.), mutta kirkollinen merkitys on nykyisin niukka. Kustaa Vilkuna arvelee kirjassaan Vuotuinen ajantieto (Otava 1968), että kokon polttaminen voisi olla alkujaan kristillinen tapa. Hän tukeutuu kokon kristillisperäiseen nimeen juhannusvalkeat, joka viittaa Johannes Kastajan nimen vanhahtavaan muotoon Juhannus.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 4/1997

Vastaaja:


Sirpa Karjalainen


kansantieteen assistentti


Helsingin yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla