Susipelko on nurinkurista, sillä ihminen on ollut sudelle aina huomattavasti suurempi uhka kuin toisinpäin.



Esimerkiksi Suomessa todennäköisyys joutua suden hampaisiin on pienempi kuin joutua salaman iskemäksi.

Pelon taustalta löytyykin monia tekijöitä, jotka kertovat enemmän ihmisestä kuin sudesta.

Länsimaisen kulttuurin luontokäsitystä on 1600-luvulta asti leimannut säätelyn halu. Tämän vuoksi on suhtauduttu kielteisesti susien kaltaisiin voimakkaisiin otuksiin, jotka edustavat hallitsematonta luontoa.

Kielteiset asenteet näkyvät erilaisina tarinoina, joista tunnetuimpia ovat satu Punahilkasta ja legendat ihmissudesta. Punahilkan susi symboloi luonnon vaaroja, ihmissusitarinat puolestaan varoittavat vapautuneiden viettien paheellisuudesta.

Nykyisin susipelkoa pitävät yllä anekdootit ”häirikkösusista” ja Hollywoodin kauhutarinat sekä ihmisten tietämättömyys susien biologiasta ja käyttäytymisestä. Harva on nähnyt suden luonnossa, ja tietämättömyys johtaa pelkoon.

Susipelkoa voisi lievittää tieto siitä, että sudet puolestaan pelkäävät ihmistä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2005

Vastaaja:


Elisa Aaltola


tutkija


Turun yliopisto

Carex
Seuraa 
Viestejä30
Liittynyt14.5.2013

Mistä susipelko ponnistaa?

Susipelko kumpuaa ikivanhoista alitajunnan syövereistä - se on sukua vaistomaiselle käärmepelolle joka kyllä saattaa olla ihan tarkoituksenmukaistakin. Perinteiset kummitukset ja menninkäisetkin toki vielä elävät mutta niiden reservaatit alkavat käydä ahtaiksi. Oman lisänsä pelkopalettiin ovat antaneet sadut ja tarinat, Aku Ankan isosta pahasta sudesta punahilkkaan. Ja viimeisin mutta ei vähäisin: Uhkatyhjiö. Suomalainen ei kerta kaikkiaan osaa elää ilman todellisia tai kuviteltuja uhkia...
Lue kommentti