Susipelko on nurinkurista, sillä ihminen on ollut sudelle aina huomattavasti suurempi uhka kuin toisinpäin.



Esimerkiksi Suomessa todennäköisyys joutua suden hampaisiin on pienempi kuin joutua salaman iskemäksi.

Pelon taustalta löytyykin monia tekijöitä, jotka kertovat enemmän ihmisestä kuin sudesta.

Länsimaisen kulttuurin luontokäsitystä on 1600-luvulta asti leimannut säätelyn halu. Tämän vuoksi on suhtauduttu kielteisesti susien kaltaisiin voimakkaisiin otuksiin, jotka edustavat hallitsematonta luontoa.

Kielteiset asenteet näkyvät erilaisina tarinoina, joista tunnetuimpia ovat satu Punahilkasta ja legendat ihmissudesta. Punahilkan susi symboloi luonnon vaaroja, ihmissusitarinat puolestaan varoittavat vapautuneiden viettien paheellisuudesta.

Nykyisin susipelkoa pitävät yllä anekdootit ”häirikkösusista” ja Hollywoodin kauhutarinat sekä ihmisten tietämättömyys susien biologiasta ja käyttäytymisestä. Harva on nähnyt suden luonnossa, ja tietämättömyys johtaa pelkoon.

Susipelkoa voisi lievittää tieto siitä, että sudet puolestaan pelkäävät ihmistä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2005

Vastaaja:


Elisa Aaltola


tutkija


Turun yliopisto

Carex
Seuraa 
Viestejä30
Liittynyt14.5.2013

Mistä susipelko ponnistaa?

Susipelko kumpuaa ikivanhoista alitajunnan syövereistä - se on sukua vaistomaiselle käärmepelolle joka kyllä saattaa olla ihan tarkoituksenmukaistakin. Perinteiset kummitukset ja menninkäisetkin toki vielä elävät mutta niiden reservaatit alkavat käydä ahtaiksi. Oman lisänsä pelkopalettiin ovat antaneet sadut ja tarinat, Aku Ankan isosta pahasta sudesta punahilkkaan. Ja viimeisin mutta ei vähäisin: Uhkatyhjiö. Suomalainen ei kerta kaikkiaan osaa elää ilman todellisia tai kuviteltuja uhkia...
Lue kommentti

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017