Susipelko on nurinkurista, sillä ihminen on ollut sudelle aina huomattavasti suurempi uhka kuin toisinpäin.



Esimerkiksi Suomessa todennäköisyys joutua suden hampaisiin on pienempi kuin joutua salaman iskemäksi.

Pelon taustalta löytyykin monia tekijöitä, jotka kertovat enemmän ihmisestä kuin sudesta.

Länsimaisen kulttuurin luontokäsitystä on 1600-luvulta asti leimannut säätelyn halu. Tämän vuoksi on suhtauduttu kielteisesti susien kaltaisiin voimakkaisiin otuksiin, jotka edustavat hallitsematonta luontoa.

Kielteiset asenteet näkyvät erilaisina tarinoina, joista tunnetuimpia ovat satu Punahilkasta ja legendat ihmissudesta. Punahilkan susi symboloi luonnon vaaroja, ihmissusitarinat puolestaan varoittavat vapautuneiden viettien paheellisuudesta.

Nykyisin susipelkoa pitävät yllä anekdootit ”häirikkösusista” ja Hollywoodin kauhutarinat sekä ihmisten tietämättömyys susien biologiasta ja käyttäytymisestä. Harva on nähnyt suden luonnossa, ja tietämättömyys johtaa pelkoon.

Susipelkoa voisi lievittää tieto siitä, että sudet puolestaan pelkäävät ihmistä.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2005

Vastaaja:


Elisa Aaltola


tutkija


Turun yliopisto

Carex
Seuraa 
Viestejä30
Liittynyt14.5.2013

Mistä susipelko ponnistaa?

Susipelko kumpuaa ikivanhoista alitajunnan syövereistä - se on sukua vaistomaiselle käärmepelolle joka kyllä saattaa olla ihan tarkoituksenmukaistakin. Perinteiset kummitukset ja menninkäisetkin toki vielä elävät mutta niiden reservaatit alkavat käydä ahtaiksi. Oman lisänsä pelkopalettiin ovat antaneet sadut ja tarinat, Aku Ankan isosta pahasta sudesta punahilkkaan. Ja viimeisin mutta ei vähäisin: Uhkatyhjiö. Suomalainen ei kerta kaikkiaan osaa elää ilman todellisia tai kuviteltuja uhkia...
Lue kommentti

Perinteiset tekniikat tuskin toimivat.

Tiettävästi kukaan ei ole vielä harrastanut seksiä avaruuden painottomuudessa – tai ainakaan kukaan ei ole tunnustanut.

Useimmat perinteiset tekniikat taitavat olla aika hankalia toteuttaa Newtonin lakien tehdessä tehtävänsä: kun työntää, työnnetty työntää takaisin yhtä suurella mutta vastakkaissuuntaisella voimalla.

Sitkeän huhun mukaan Nasa olisi aikoinaan testannut avaruusseksiä tieteellisesti – julkisuuteen vuodettu tutkimusraporttikin löytyy ne tistä.

Alustavien tutkimusten ja tietokonemallinnusten jälkeen avaruudessa kokeiltavaksi oli valittu kymmenen asentoa. Ilman apuvälineitä oli erittäin hankala selvitä, koska ”loppuvaiheessa jompikumpi testaajista tuli helposti irrottaneeksi otteensa kumppanistaan”.

Raportti suositteleekin remmikiinnitystä tai muunneltua makuupussia painottoman seksin apuvälineeksi.

Kyseessä on kuitenkin pelkkä kaupunkilegenda, joka lienee saanut alkunsa siitä, että sukkulalennolla STS-47 oli mukana aviopari, astronautit Mark Lee ja Jan Davis.

Totta sen sijaan on, että muuan yhdysvaltalainen pyhäkoulunopettaja on patentoinut painottomassa tilassa käytettävän seksihaarniskan.

Vastaajana Esko Valtaoja,

avaruustähtitieteen emeritusprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018

Ei edes pölyhiukkasen vertaa.

Pieniä määriä ilmaisevat kuvailusanat ovat suosittuja muodoltaan kielteisissä, olemattomuutta tähdentävissä sanontatavoissa: ei hitustakaan, ei hiventäkään, ei hiukkaakaan, ei himpun vertaa.

Pöly on pienistä, keveistä hiukkasista koostuvaa ainetta ja pöläys siitäkin vain kevyt tuulahdus. Sanan ilmaisuvoimaa on murteissa ja arkipuheessa tehostettu lisäämällä pöläyksen eteen sopivasti sointuvia määritteitä: ei höykäsen pöläystä, ei pöyhösen pöläystä, ei pöykösen pölähtävää, ei pyhäsen pölähtävää.

Kaikkien perusmerkitys on sama: ei yhtään mitään.

Määritteen ei tarvitse välttämättä merkitä mitään täsmällistä, mutta höykä sopii yhteyteen erityisen hyvin, sillä kansankielessä se tunnetaan ilmassa leijuvan sumun tai kaasun merkityksessä. Höykänen selittyy sen johdokseksi.

Hölkäsen pöläys on yleisemmin tunnetun höykäsen pöläyksen muunnelma. Usein yhdessä esiintyvät sanat voivat vaikuttaa toistensa muotoon, mikä näkyy esimerkiksi lukusanaluetteloista. Höykäsen muuttumista hölkäseksi on äänteellisesti voinut vauhdittaa myös kaikille tuttu hölynpöly, jossa alkuosa on samaa juurta kuin verbeissä hölistä ja hölöttää.

Vastaajana Kaisa Häkkinen,

suomen kielen emeritaprofessori, Turun yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2018