Sekä tähtikuviot että niiden nimet ovat mielivaltaisen valinnan tulosta.

Saman tähtikuvion tähdillä ei näet ole todellista fyysistä yhteyttä. Kulttuuripiiri ratkaisee, millaisia koosteita muodostetaan ja miten niitä nimetään. Useimmat nykyisin käytettävistä tähdistöjen nimistä ovat peräisin Babylonian ja Välimeren maiden tarustosta. Osa nimistä saattaa olla vieläkin vanhempaa perua.

Mutta on taivaalla uusiakin, keskiajan jälkeen löydettyjä tähdistöjä. Esimerkiksi löytöretkeilijät nimesivät useita eteliäisen taivaan tähdistöjä aikansa keksintöjen mukaan. Taivaalla loistaa muun muassa Kaukoputki, Mikroskooppi, Heilurikello ja Kompassi. Myös pohjoisen taivaan kirkkaiden tähdistöjen väliin jääneistä himmeistä tähdistä koostuvien kuvioiden nimet ovat uudehkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi Johannes Heveliuksen 1600-luvulla ristimät Sisilisko, Pieni leijona, Ilves ja Pieni kettu.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 3/1997

Vastaaja:


Hannu Karttunen


filosofian tohtori


Turun yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla