Suomen kielen näkökulmasta sekä hampurilainen että kirpputori ovat 1900-luvun käännöslainoja.

Hampurilainen on lyhennelmä sanaliitosta hampurilainen pihvi tai Hampurin pihvi, joka puolestaan on käännös alun perin englanninkielisestä ilmauksesta Hamburger Steak eli sananmukaisesti ’hampurilainen pihvi’. Määriteosa viittaa Hampurin kaupunkiin, mutta englannissa sanan alkuosa on kansanetymologisesti yhdistetty kinkkua merkitsevään sanaan ham, ja alkuosaa vaihtamalla on saatu myös muita aineksia sisältävien pikaruokien nimityksiä, kuten esimerkiksi juustoon viittaava cheeseburger tai kasvissyöjille sopiva vegeburger.

Hampurin pihvillä on 1900-luvun alkupuolella tarkoitettu yleensä pihviä, jonka päällä on paistettu muna. Alkuperäiseen hampurilaiseen pihviin ei ole kuulunut halkaistua sämpylää, ja pihvi on normaalin liharuoan tavoin syöty lautaselta veitsellä ja haarukalla. Sotien jälkeen hampurilaisesta on tullut tunnetun pikaruokalajin nimitys. Koska hamburger-sana on englannin lisäksi käytössä monissa muissakin kielissä, on mahdotonta varmasti sanoa, onko sana tullut suomeen suoraan englannista vai jonkin toisen kielen kautta. Ruotsissa sana on nykyään hamburgare, joten juuri tämänmuotoisesta sanasta ei suomen sanaa ei ole voitu lainata, mutta myös ruotsissa on käytetty sitaattilainaa hamburger ja käytetään vieläkin esimerkiksi hampurilaisbaarin nimityksessä hamburgerbar.

Kirpputorin kohdalla tilanne on sikäli samanlainen, että vastaavansisältöinen, suomen sanan esikuvaksi sopiva sana on jo aiemmin ollut käytössä monissa kielissä. Euroopan kuuluisin kirpputori on epäilemättä Pariisin Marché aux puces, joka sekä nimen että toimintatavan suhteen on ollut mallina monille muillekin kirpputoreille. Koska kirpputoreilla vanhojen esineiden lisäksi myydään yleensä myös vanhoja vaatteita, tuntuu luonnolliselta ajatella, että kirput ovat tulleet kaupanpäällisinä. On kuitenkin arveltu, ettei kirppu markkinapaikan nimityksessä viittaisi alkuaan todellisiin syöpäläisiin, vaan se olisi eräänlainen halventavan tai väheksyvän määritteen tapainen aines. Tällaiseksi se olisi saattanut kehittyä sanassa kirppusirkus, jota vastaava sana Flohzirkus on ainakin saksan kielessä vanhempi sana kuin kirpputoria merkitsevä Flohmarkt. Kirppusirkuksessa on kysymys todellisesta pienoissirkuksesta, jossa opetetut kirput tekevät yksinkertaisia temppuja, mutta oikeaan sirkukseen verrattuna tällainen kirppusirkus on tietysti ollut varsin vähäpätöinen nähtävyys.


Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2004

Vastaaja:


Kaisa Häkkinen


suomen kielen professori


Turun yliopisto

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017