Länsi-Euroopan kielten kirjoitusjärjestelmät kehitettiin keskiajalla yleensä latinan kirjaimiston pohjalta.

Latinassa ei kuitenkaan ollut tarjolla merkkejä kaikille muissa kielissä esiintyville äänteille, joten niiden merkitsemisessä oli turvauduttava kirjainyhdistelmiin. Etenkin germaanisissa kielissä alettiin ä- ja ö-äänteiden merkkinä käyttää kirjainyhdistelmiä ae ja oe.

Näitä käytetään vieläkin, jos pisteellisiä kirjaimia ei syystä tai toisesta ole käytettävissä. Esimerkiksi suomalainen nimi Hämäläinen on kansainvälisten urheilukilpailujen tekstityksissä saattanut muuttua muotoon Haemaelaeinen.

Keskiajalla kirjainyhdistelmiä kirjoitettiin käytännössä monelle eri tavalla, ja yksi tapa oli merkitä lisämerkkinä toimiva e-kirjain pienikokoisena a:n tai o:n yläpuolelle. Näin saatiin riville mahtumaan enemmän tekstiä, ja kallista paperia säästyi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jos esimerkiksi Mikael Agricolan teoksia lukee tarkalla silmällä, voi nähdä tällaisen pienen e-kirjaimen toimittamassa pisteiden virkaa. Käsin kirjoitettaessa e saatettiin pyyhkäistä rivin yläpuolelle niin suurpiirteisesti, että siitä erottui vain pari pistettä. Näin myös kirjainten päälle tulevat pisteet saivat saman merkityksen kuin alkuperäinen e-merkki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2013

Vastaaja:


Kaisa Häkkinen


suomen kielen professori


Turun yliopisto

Sisältö jatkuu mainoksen alla