Ylemmän korkeakoulututkinnon hinta on keskimäärin 218000 markkaa.

Valtion budjetista rahoitettavan yliopistokoulutuksen hinta kuitenkin vaihtelee aloittain. Kalleinta se on taidealoilla ja lääketieteessä. Hintaa nostaa henkilökohtaisen ohjauksen suuri määrä. Esimerkiksi vuonna 1998 yhden näyttelijän tai eläinlääkärin koulutus maksoi valtiolle noin 650 000 markkaa. Yliopistolliseen pappiskoulutukseen panostettiin tutkintoa kohti 117 000 markkaa ja diplomi-insinöörin sai 221 000 markalla.

Yksilön näkökulmasta yliopistokoulutus kannattaa: mitä korkeampi tutkinto, sitä paremmin saa myös töitä. Tilastokeskuksen selvitysten mukaan yliopistoista ja korkeakouluista valmistuneet työllistyvät opiskelijoista parhaiten. Kahden vuoden kuluttua valmistumisesta maistereista töissä oli liki 80 %.

Yliopistomaisterien palkkataso on myös korkeampi kuin alemman tutkinnon suorittaneilla. Korkea työllisyysaste ja hyvät tulot taas tietävät valtiolle enemmän verotuloja.

Suomen väestöstä noin 12%:lla on taskussaan korkean asteen tutkinto. Sillä tarkoitetaan vähintään 13-14 vuoden koulutusta, johon luetaan myös ennen vuotta 1990 suoritetut insinööriopinnot, ylemmät ja alemmat korkeakoulututkinnot sekä tutkijakoulutus.

Julkaistu Tiede 2000-lehdessä 6/1999

Vastaaja:


Annika Tigerstedt


esittelijä


Opetusministeriö

Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017