Monilla maapallon alueilla pohjavettä on pumpattu jo niin paljon, että sen pinta on alentunut jopa satoja metrejä, jolloin maan alle on syntynyt runsaasti ”tyhjää tilaa”.

Näillä alueilla yläpuolisten maakerrosten tai rakennusten paino on johtanut maanpinnan painumiseen, enimmillään jopa kymmenen metriä. Yleensä painuminen on hidasta, mutta joskus sortumat ovat olleet äkillisiä. Rakennukset ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet ja maanalaiset putkistot ja kaapelit katkeilleet.

Tällaisia alueita on Yhdysvalloissa (Arizona, Texas), Kiinassa, Intiassa ja Thaimaassa.
Suomessa vastaava ilmiö havaitaan joskus rakennustyömailla, kun pohjaveden pintaa alennetaan.
Kun pohjavesi alenee pysyvästi tai pitkäksi aikaa, maaperän mineraalit hapettuvat huokosiin työntyvän ilman takia. Tämä on havaittu Suomen pohjavesiasemilla: vuosien 2002–2003 kuivuuden jälkeen pohjaveden metallipitoisuus on noussut.

Merten rannikoilla pohjavesi muuttuu syvemmälle mentäessä suolaiseksi. Jos pohjavettä pumpataan runsaasti, suolaisen veden pinta voi saavuttaa kaivon alimmat osat, jolloin kaivovesi muuttuu käyttökelvottomaksi. Monilla maapallon rannikkoseuduilla, myös Itämerellä, suolainen vesi on liikakäytön vuoksi pilannut pohjavesimuodostumia.

Myös kasvien vedensaanti ehtyy, jos pohjaveden pinta laskee juurikerroksen alapuolelle. Pahimmillaan tämä voi johtaa aavikoitumiseen tai vähintään kasvillisuuden muutoksiin Suomessa vuosien
2002–2003 kuivuus tappoi havupuita erityisesti etelä- ja lounaisrannikoilla sekä saaristossa.


Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2004

Vastaaja:


Esko Kuusisto


hydrologi


Suomen ympäristökeskus

syytinki
Seuraa 
Viestejä8909
Liittynyt18.8.2008

Mitä tapahtuu, jos pohjaveden pinta laskee pysyvästi liian alas?

Tästäpä tuli mieleen artikkeli jsotain lehdestä vuosikymmenien takaa. Metsän poistohan kuulemma voi pudottaa pohjavesipintaa (meillä se voi myös nostaa). Artikkelissa kerrottiin yrityksestä nostaa pohjavesipinta takasin. Pistivät maahan syvän reiän ja rekään tiputettiin pitkä karsittu raippa. Vain latvatupsu oli jäljellä ja jäi pinnalle näkyviin. Taisivat olla poppelia nuo raipat. Artikkelista lähtien on vaivannut mitenkä tuossa kävi.? Nousiko pohjavesipinta eli onnistuiko homma?
Lue kommentti
Esiäidin kannatti kyllästyä. Kuva: SPL/MVPhotos

Aikoinaan ruokahalukohtainen kylläisyys edisti terveyttä.

Ilmiölle on kehitysopillinen eli evoluutioon perustuva selitys. Kyllästyminen samaan ruokaan kehittyi satojentuhansien vuosien aikana esi-isillemme, jotta he pysyisivät terveinä.

Jos jokin runsaasti saatavilla oleva ruoka olisi maistunut jatkuvasti, yksipuolinen ravinto olisi pitkällä aikavälillä johtanut ongelmiin. Siksi ihmiselle kehittyi ruokalajikohtainen kylläisyys. Kun jostain ruoasta tuli kylläiseksi, toisen makuinen vielä maistui. Se takasi, että sai riittävästi kaikkia elintärkeitä ravintomme osia: vitamiineja, hivenaineita, hiilihydraatteja, proteiineja, rasvoja ja kuituja.

Ruokalajikohtaista kylläisyyttä säätelevät geenit, ja mekanismi vaikuttaa myös meissä tämän ajan ihmisissä. Jokainen on kokenut sen aterioidessaan. Kun pääruoan jälkeen tuntuu, että nyt jo riittää, erimakuinen jälkiruoka vielä maittaa.

Kivikaudella ruokalajikohtainen kylläisyys oli hyödyllinen ominaisuus, mutta nykyisessä yltäkylläisessä ruokamaailmassa se helposti johtaa liikasyöntiin.

Eräässä kokeessa testihenkilöt söivät runsaan viikon ajan aterioilla melko yksitoikkoista ruokaa. Koe toistettiin siten, että jokaisella aterialla oli yksi ruokalaji lisää. Tämä lisäsi ruokahalua siinä määrin, että testihenkilöt söivät joka päivä – huomaamattaan – yli 400 kilokaloria enemmän.

Vastaajana Pertti Mustajoki, professori, sisätautien erikoislääkäri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017

Jäinen kinkkku ei menetä yhtään enempää nestettä kuin sula. Kuva_ Shutterstock

Jäinen kinkku kypsyy aivan yhtä meheväksi kuin sula.

Joulukinkun voi panna jäisenä uuniin – oikeastaan kannattaa, vaikka se voi kuulostaa äkkiseltään järjen vastaiselta.

Jotta kinkku maistuisi mehevältä, valtaosa sen nesteestä pitäisi saada pysymään lihassa.

Jäinen kinkku muhii kuumassa pidempään, mutta huoneenlämpöön temperoitu viettää suuremman osan paistoajasta korkeassa

lämpötilassa.

Tällainen kuumakäsittely voi poistaa lihasta liiaksi nestettä. Kypsyessä pinnan lämpö siirtyy kohti kinkun keskiosaa. Jos lämpötilaero pinnan ja keskiosan välillä kasvaa liian suureksi, vesi karkaa lihassyistä liian aikaisin ja epätasaisesti.

Paistoimme viime vuonna HKScanin koekeittiöissä kymmeniä jäisiä ja huoneenlämpöisiä joulukinkkuja. Kaikki kypsennettiin paistopussissa alle 100-asteisessa uunissa.

Jääkinkut paistuivat pidempään, mutta niistä ei valunut yhtään enempää nestettä kuin sulana uuniin pannuista.

Sokkotesteissä kumpikin versio keräsi yhtäläisiä kehuja niin mausta kuin mehevyydestä. Joidenkin suussa jääkinkku maistui jopa mehevämmältä ja paremmalta.

Vastaajana Sami Lamminaho, tuotekehityskokki, HKScan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2017