Ihminen on tehnyt osuutensa. Kuva: Shutterstock
Ihminen on tehnyt osuutensa. Kuva: Shutterstock

Vesiteitä on ollut enemmän kuin nyt näemme.

Maapallolla on paljon täysin kalattomia järviä. Valtaosassa kaloja kuitenkin esiintyy, joten niiden on täytynyt jossain vaiheessa päästä järviin vesireittejä myöten. Vaikka nykyisin yhteys puuttuisi, tilanne on ollut toisenlainen joskus kauan sitten.

Esimerkiksi viime jääkauden jälkeen vesi peitti pääosan nykyisestä Suomesta. Maan kohoamisen seurauksena painaumakohtiin jäi vettä ja ajan vieriessä järvi toisensa jälkeen jäi erilleen. Niihin jäi myös kaloja, ja joet mahdollistivat niiden levittäytymisen uusiin järviin. Osasta järviä yhteys puuttuu, ja niiden kalakannat ovat siten ammoista perua.

Oman lukunsa muodostavat korkealla sijaitsevat vuoristojärvet, joilla ei enää ole vesiyhteyttä. Suuri osa niistä on hyvin vanhoja järviä, jotka ovat aikoinaan sijainneet alempana ja siirtyneet ylemmäksi.

Esimerkiksi Himalajalla järvet kaloineen siirtyvät korkeammalle edelleen, sillä vuoristo kasvaa muutaman sentin vuosivauhtia.

Varsin merkittävä kalojen siirtäjä on myös ihminen, joka on kuljettanut lukuisia kalalajeja järvestä ja jopa maanosasta toiseen.

Vastaajana Hannu Lehtonen,

kalataloustieteen professori, Helsingin yliopisto.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2017

Nopea jäätyminen vaatisi äärimmäiset pakkaset.

Jäätyminen kaarelle ei tunnu todennäköiseltä, eikä sellaisesta ole tiettävästi havaintoja maapallon kylmimmistäkään kolkista.

Ratkaisevaa on se, kuinka kauan pissa lentää kaaressa. Tyypillisesti se osuu maahan alle parissa sekunnissa, ja siksi jäätymisen pitäisi tapahtua erittäin nopeasti.

Tämä vaatisi lähes sadan pakkasasteen kylmyyden, jota ei ole koettu edes Etelämantereella. Sikäläinen maailman pakkasennätys on -93,2 astetta.

Pissa on lähtiessään kehon sisäosien lämpöistä eli 36–37-asteista. Pissasta 95 prosenttia on vettä, ja se sisältää muun muassa suoloja. Lämpötila on siis kohtuullisen korkea ja lämpösisältö suuri, ja lisäksi löytyy jäätymisen estoaineita. Ne kaikki hidastavat jäätymistä.

Pissan jäätyminen nopeutuisi, jos se levittyisi pisaroina tai suorastaan sumuna, mutta silloin ei voi enää puhua kaaresta. Tehokkaimmin lämmönhukkaa lisäisi ja jäätymistä vauhdittaisi tuuli, mutta tässä tapauksessa siitä, varsinkaan vastatuulesta, ei ole apua.

Vastaajana Hannu Rintamäki,

tutkimusprofessori, emeritus, Työterveyslaitos.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018

Periaatteessa sen voisi purkaa ja kotiuttaa palasina.

Kansainvälisen avaruusaseman kotiuttamista vaikeuttaa liike-energia. Asema matkaa kiertoradallaan noin 400 kilometrin korkeudessa lähes kahdeksan kilometrin sekuntivauhtia. Tätä huimaa nopeutta pitäisi jotenkin laskea, jotta asema saataisiin pehmeästi Maahan.

Jos nopeutta vähennettäisiin edes hieman, ilmakehä alkaisi jarruttaa asemaa kiihtyvää tahtia. Sitä eivät rakenteet kestäisi: asema hajoaisi paloiksi noin 90 kilometrin korkeudessa. Noin puolet siitä sataisi maahan sekalaisena romuna. Loppuosa jäisi ilmakehään kaasuna ja pölynä.

Avaruusaseman voisi periaatteessa purkaa ja kotiuttaa palasina. Asema kuljetettiin aikoinaan kiertoradalle yksittäisinä moduuleina, jotka sitten koottiin yhteen.

Avaruussukkulan kaltainen isolla rahtiruumalla varustettu alus voisi kuljettaa moduulit takaisin Maahan. Operaatio tulisi kuitenkin erittäin kalliiksi.

Toinen ongelma on sopivan aluksen puute. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa luopui avaruussukkuloista vuonna 2011.

Yksi tulevaisuuden ratkaisu voisi olla avaruusteknologiayrittäjä Elon Muskin SpaceX-yhtiön BFR-jättiläisraketti. Se on suunniteltu uudelleen käytettäväksi, joten sitä olisi halvempi lennättää kuin perinteisiä kantoraketteja.

BFR:n rahtiversio pystyisi kuljettamaan avaruusaseman osat purettuina kiertoradalta Maahan. Siihen tarvittaisiin ehkä noin kymmenen lentoa.

Vastaajana Mikko Suominen,

avaruustekniikkaharrastaja, tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2018